Kommentti: Venäjä on väkevästi niskan päällä, kun Ukrainan kriisiä ratkaistaan

Nyt on valitettavasti väärä mies ehkä oikealla asialla.

Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen on Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon neuvonantaja. On aivan selvää, että hänen nimissään tehty ja Münchenin turvallisuuskokouksen käytävillä kuohuttanut ehdotus rauhanturvaoperaatiosta työnnetään Kremlissä mappiin ö.

Presidentti Vladimir Putinille ja hänen haukoilleen kyseessä on Poroshenkon yritys panna Venäjän tukemat Itä-Ukrainan kapinalliset kuriin YK-mandaatilla.

Rasmussen ei ole eilisen teeren poika. Hän tuntee Moskovan duubiot. Siksi rauhanturvaajat olisi tarkoitus kerätä Venäjää hyysäävistä entisistä neuvostotasavalloista ja liittoutumattomista maista. Myös Suomesta.

Tämä silmänlume ehkä tehoaisi, jos Venäjä olisi jollain tavalla ahtaalla Ukrainassa tai muuten altavastaajana suurvaltojen välisessä köydenvedossa. Mutta kun ei ole. Päinvastoin.

Arvaamattomuudellaan taatusti jo itsensäkin monta kertaa yllättänyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on onnistunut sekoittamaan lännen rivit pahemman kerran. Se sopii Moskovalle.

EU-maissa ja myös Naton riveissä suhtautuminen Venäjään on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Kaikesta vakuuttelusta huolimatta.

Yksi keskeinen syy on se, ettei kukaan tiedä, mitä Trump oikeasti ajattelee Venäjästä. Tätä tietoa ei ole rapakon takana ja vielä vähemmän sitä löytyy vanhalta mantereelta läntisen suurvallan perinteisiltä liittolaisilta.

Euroopassa kaikki korostavat kyllä, että Krimin miehitystä ei voida hyväksyä ja että Minskin sopimus pitää panna täytäntöön. Kaikilla korostaminen ei kuitenkaan ole kovin vakaumuksellista.

Monissa EU-maissa on poliittisia voimia, joiden mielestä suhteet Venäjään pitäisi normalisoida uudelleen kärjistyneestä Itä-Ukrainan konfliktista huolimatta. Esimerkiksi Saksan sosiaalidemokraatit yrittivät takkuisissa hallitusneuvotteluissa ajaa läpi myönteisempää Venäjä-politiikkaa.

Myös muissa kriisipesäkkeissä kaikkien muiden paitsi Venäjän pakka näyttää olevan pahasti sekaisin. Tämä koskee erityisesti Syyriaa ja koko Lähi-itää.

Naton rivejä hajottaa ainakin Turkki ja EU:lla ei ole rivejä. Myös Lähi-idässä Trumpin poukkoilu sataa ennen muuta Venäjän laariin.

Kun asetelmat ovat tällaiset, Putinilla ei ole mitään syytä lähteä tekemään entistä aktiivisempaa rauhanpolitiikka Ukrainassa. Ei varsinkaan Ukrainan Poroshenkon avustajien räätälöimää.

Kremlin isäntä voi rauhassa odotella, kun Trump repii liittolaistensa hermot riekaleiksi. Kun aika ja vastapuoli ovat kypsiä, Putin voi esittää oman rauhansuunnitelmansa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon sietää miettiä, kannattaako tässä nyt agendalle nousseessa rauhanturvahankkeessa, jos se jostain syystä käynnistyy, olla erityisen aktiivinen.

Asiaa voi tietysti tarkastella rinta rottingilla niin, että Suomi on maineikas rauhanturvaajamaa, johon luotetaan erityisen hankalissa tilanteissa.

Toinen näkökulma ei välttämättä ole yhtä mairitteleva.

Suomi on jo nyt asemoitu tähän nimenomaiseen operaatioon liittyvässä keskustelussa siihen Venäjää myötäkarvaa silittävien joukkoon, jota niskan päällä oleva Kreml peukuttaa.

Haluammeko me kuulua siihen?