Kommentti: Teinin terävä analyysi – miksi Skam toimii ja koukuttaa myös keski-ikäiset naiset?

Katson Skamia, koska se ottaa arat aiheet luovasti esille. 

Jo varsinaiseksi hitiksi noussut Skam (suomeksi häpeä) on norjalainen TV-sarja, joka kertoo Hartvig Nissenin lukiota käyvistä nuorista Oslossa. Sarjasta on ilmestynyt nyt kolme kokonaista kautta, ja neljäs kausi on parhaillaan käynnissä.  Sarjan idea on, että jokainen kausi käsittelee eri teinin elämää.                           

Skamin ensimmäisellä kaudella seurataan Evaa, joka saapuu Nissenin lukioon uutena oppilaana. Hänen kaudellaan käsitellään hänen ystävyyssuhteitaan Nooraan, Vildeen, Sanaan ja Chrisiin, sekä hänen ylä- ja alamäkiä sisältävään seurustelusuhteeseensa Jonasiin. 

Toinen kausi kertoo Noorasta, joka ihastuu koulun suosituimpaan ja komeimpaan poikaan, Williamiin. Suhdetta kuitenkin vaikeuttaa Vilde, joka on myös ihastunut samaan poikaan. 

Kolmas kausi on omasta mielestäni kuitenkin tähän asti paras.  Kyseinen kausi käsittelee homoseksuaalisuutta ja itsensä hyväksymistä, kun eräs nuorista, Isak, ymmärtää hiljalleen olevansa kiinnostunut miehistä. Kaudella seurataan Isakin sekä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan Evenin suhdetta. Kausi on  tunteita herättävä ja itse hämmennyin varsinkin silloin, kun Evenin mielenterveysongelmat  tulivat esille. Jakson jälkeen kiinnostuin mielenterveysongelmista yleisemminkin. Evenin tilanne maanisuuskausien aikana sai minut pohtimaan, mitä kaikkea kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava joutuukaan käymään läpi. 

Olen iloinen myös siitä, että sarjassa on mukana myös homopari, sillä yleensä kaikissa sarjoissa näkyy vain heteropareja. Kolmas kausi saattaa rohkaista myös muita nuoria avautumaan omista ongelmistaan sekä saa heidät pohtimaan omaa seksuaalisuuttaan. 

Skamissa käydään läpi monia eri ajankohtaisia aiheita, joka on mielestäni ehdottoman hyvä asia. Muun muassa päihteet, seksi, ulkonäköpaineet, homous ja joukosta erottuminen ovat sarjan teemoja. Mielestäni aiheita käsitellään mielenkiintoisella tavalla ja niin, että jaksojen katsomiseen jää koukkuun, eikä katsomista voi vain lopettaa. Katsoin kaikki ensimmäiset kolme kautta vuorokauden sisällä ja jaksojen katsominen venyi pitkälle aamuyöhön asti, koska en voinut vain lopettaa kesken koukuttavien juonenkäänteiden ja muutenkin kaikin puolin hyvän ja mukaansatempaavan juonen takia. 

Siitä huolimatta että sarja on suunnattu nuorille, siitä ovat innostuneet myös keski-ikäiset, erityisesti naiset. Monet ovatkin sanoneet, että sarja on niin samaistuttava, että iällä ei oikeastaan ole edes väliä. Itse olen samaa mieltä, vaikka nuori olenkin. Se, miksi sarjaa seuraa niin innostuneesti myös vanhempi ikäluokka, on mielenkiintoinen asia. Samaistumista voi herättää oman nuoruuden muistelu, mielenkiinto siihen millaisia nuoret nykyään ovat tai yksinkertaisesti vain kaipaus ja halu olla taas nuori. 

Kokonaisuudessaan sarja on mielestäni todella hyvä ja koukuttava, ja samaa mieltä ovat olleet monet muutkin. Juuri siksi onkin harmi, jos sarja loppuu jo neljän kauden jälkeen. Olen nimittäin varma, että käsiteltäviä ajankohtaisia aiheita löytyisi vielä paljon lisääkin ja sarja on niin omaperäinen, että toista samanlaista ei löydy. Vasta aluillaan olevalla neljännellä, huhutusti myös sarjan viimeisellä kaudella, seurataan muslimityttö Sanan elämää ja sitä, miten hänen uskontonsa vaikuttaa elämäänsä maassa, jossa kristinusko toimii valtauskontona. 

Alina Hallavainio 15 vuotta, TET-harjoittelussa MTV:llä.


 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat