Kommentti: Tällä viikolla mitataan pääministeri J. Sipilän kantti

Hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin kasvuloikkaa ja työnantajajärjestöt ovat ilmaisseet, että tavoitteen on oltava 15 %:a, jotta Suomen kilpailukyky esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan saadaan kohdilleen.

Jo hallitusneuvottelujen alla Sipilä pisti kertaalleen neuvottelut poikki, koska niistä ei mitään tullut. Toki aikataulukin oli epärealistinen.

Nyt aikaa on enemmän ja se onkin johtanut siihen, että yhteiskuntasopimuksesta näyttää tulevan suomalaisen työmarkkinapoliittisen vatuloinnin kenties viimeinen muistomerkki.

SAK ilmoitti viime viikolla, että työajan pidennyksestä ei saa edes puhua, eikä oikein mistään muustakaan. Mitään prosenttitavoitteita neuvottelupöytään ei saa tuoda. Ja jos AKT:n puheenjohtajaa Marko Piiraista (sd.) kuunteli, siinä ja tässä, ettei järjestö vaadi ylimääräistä lomaviikkoa ja palkankorotuksia. Se kävi ainakin SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen selväksi, ettei puheenjohtaja Lauri Lylyllä  (sd.) ole oikeastaan minkään sortin neuvottelumandaattia.

Sen sijaan SAK nakkasi neuvottelupöytään pitkän listan omia tavoitteitaan, mikä panee ounastelemaan, että keskusjärjestö hakee vain pitkitettyjä tuponeuvotteluja, vaikka aikuisten oikeasti Suomen taloustilanteen korjaussarjalla alkaa olla enemmän kuin kiire. Jos vatulointineuvottelut pääsevät alkuun, niiden lopputulos on selvillä vasta keväällä 2017 - eli hallituskaudesta on (taas!) puolet mennyt.

Työnantajapuolella on puolestaan mennyt hermot.

Suurimmat työnantajajärjestöt - Teknologiateollisuus ja Metsäteollisuus - alkavat olla sillä linjalla, että neuvottelujen katkeaminen on parempi kuin niiden tahmainen jatkaminen maailman tappiin.

Hallitus neuvottelee keskusjärjestöjen kanssa keskiviikkoiltana.  Voi olla että sopimus kaatuu jo torstain välisenä yönä, mutta lopullinen takaraja on siis perjantai.

Ilmapiiri on nyt sellainen, että neuvottelujen katkeaminen on täysin mahdollista, jopa todennäköistä.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Sen pitäisi tarkoittaa sitä, että hallitus käyttää viimein tässä maassa sitä valtaa, jonka se on vaaleissa kansalta saanut eli tekee päätökset suomalaisen korporaatiojärjestelmän ohi. Mainittakoon, että se on paitsi hallituksen oikeus myös sen velvollisuus. Lisäksi enemmistöhallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Vaikka moni toisin luulee, eduskunta käyttää Suomessa ylintä valtaa.

Jos sopimus siis kaatuu, hallitus peruu miljardin verohelpotukset ja tekee puolentoista miljardin leikkaukset.

Sitä ei tietenkään kukaan toivo, mutta siihen saatetaan hyvinkin päätyä. Siitä kärsivät sitten muutkin kuin palkansaajat.

SAK:ssa luullaan, ettei Sipilän kantti kestä tätä vaihtoehtoa, eikä hän uskalla antaa neuvottelujen kaatua, koska kukaan muukaan ei loppupeleissä ole uskaltanut ay-liikettä haastaa.

Saa nähdä. Sipilä saattaa hyvinkin uskaltaa. Nyt on kysyntää poliittiselle päättäjälle joka päättää.

Jos neuvottelut kariutuvat, edessä on työmarkkinoilla vähintään pari kauhujen vuotta. Lakkoja tulee, mutta hyvä kysymys kuuluu, riittääkö SAK:n uskottavuus enää yleislakolla uhkailemiseen. Jos sopimusviritelmä kaatuu, syyllisiä etsitäään joka tapauksessa pitkään.

Huvittavinta on, että negatiivisessa kannatuskierteessä rimpuileva Sdp päätti aloittaa omat yhteiskuntasopimusneuvottelut. Ehkä Sdp:n ja SAK:n onkin viisainta neuvotella keskenään, ainakin ne neuvottelut sujuvat hyvässä hengessä, ikään kuin symbioosissa.