Tasavallan presidentin Alexander Stubbin ja pääministeri Petteri Orpon (kok.) puheet hätäkokouksen jälkeen olivat aiempaa synkempiä, kirjoittaa MTV Uutisten politikan toimittaja Maria Nykänen.
Stubb ja Orpo osallistuivat molemmat etäyhteydellä Ranskan isännöimään hätäkokoukseen keskiviikkoiltana. Kokouksen jälkeen molempien viesti oli, että Euroopan yhtenäisyys on välttämätöntä, jotta Eurooppa saa äänensä kuuluviin Ukrainaa koskevissa neuvottelupöydissä.
Samalla viesti oli, että yhtenäisyys on yhä pahasti hakusessa.
– (EU:n) yhteisen äänen muodostamiseksi pitää edelleen tehdä paljon enemmän töitä, Orpo sanoi.
Orpo on vaatinut Eurooppa-neuvostoa koolle, mutta mediatietojen mukaan näin ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtumassa.
Syynä on osittain pelko siitä, ettei kokouksessa saataisi aikaiseksi yhtenäistä linjausta tai päätöstä.
Esimerkiksi Unkari voisi pahimmillaan asettua poikkiteloin, sillä se on aiemmin vastustanut muun muassa Venäjä-pakotteita. Haasteena on, että Eurooppa-neuvoston päätösten on oltava yksimielisiä esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa kysymyksissä.
