Siinähän on paljonkin järkeä! Etenkin, jos ostajat unohtavat Harley-Davidsonin imagohistorian mukanaan tuoman painolastin.
H-D on valinnut sähköpryöränsä kohderyhmäksi nuoret aikuiset ja mikäpä sen mukavampi liikkumismuoto nuorille aikuisille, tai hipstereille, kuin ketterä kaksipyöräinen ekopeli. Toimintasäde asettaa toki omat rajansa, 85 kilometrin matkakapasiteetilla mennään realistisesti 50 kilometriä – se tarkoittaa, että sähkö-Harrikka on kaupunkialueille tarkoitettu, ellei ennen markkinoille tuloa kehitetä akkutekniikkaa rajusti.
Jo sähköautot ovat sen osoittaneet, että voimanlähteenä sähkömoottori on erittäin kilpailukykyinen polttomoottorimyllyyn vertailtuna, kunhan latauspisteverkosto on kattava – ja saahan sähköä aina suoraan seinästäkin.
Mutta moni motoristi ja prätkistä kiinnostunut varmasti loksautti leukansa ammolleen, kun julkisuuteen tuli tieto Harley-Davidsonin sähkömotskari-projektista.
Jenkkimerkin tavaramerkkejä ovat historian aikana olleet jylisevä ääni, vapauden tunne pyörän päällä, ja ovatpa moottoripyöräjengien mukanaan tuomat imagoseikat antaneet H-D:lle omaleimaisuutta ja karskia leimaa jo vuosikymmeniä. Sähköpyörän mukana muuttuu paljon.
Project LiveWiren konseptilaitteet ovat täysin erilaista tuotantoa, kuin Harrikan aikaisemmat prätkät: ääni on ulinaa, ajoasento on enemmänkin hyökkäävä, kuin rento ja sähkömoottori assosioituu ekoihmisiin, nuukailuun ja ei-maskuliinisuuteen – kun H-D:n tähänastinen imago on koostunut täysin päinvastaisista arvoista.
Sähkö-Harleyn ohjaimissa olleet kokeneet prätkätoimittajat kuvailivat kokemusta hienoksi, mutta erilaiseksi. Nimettömänä pysyttelevät tanskalaistoimittajat pohtivat, että ajotuntumassa oli kaikesta erilaisuudesta huolimatta samaa harleydavidsonia, kuin firman aiemmissa malleissa. Heidän näkemyksensä oli, että valitussa nuorten aikuisten kohderyhmässä menestyminen voi hyvinkin olla mahdollista – etenkin kun H-D markkinoille pian tullessaan olisi ainoa uskottava sähkömoottoripyörävaihtoehto.