Kommentti: Presidentti Niinistö esitti puolueille toiveen – unohtakaa aakkoset ja pankaa pätevyys etusijalle

Presidentti Niinistö tapasi eduskuntapuolueiden puheenjohtajat tänään Mäntyniemessä. Presidentti on ilmeisen aiheellisesti huolissaan eduskunnan optimaalisesta toimintakyvystä vaalien jälkeen, jollei totuttuja käytäntöjä muuteta, arvioi politiikan toimittaja Vesa Kallionpää kommentissaan.

Presidentti Sauli Niinistön ja puoluejohtajien tapaamisessa oli esillä erityisesti vaalien jälkeisen toimitusministeristön aika, jolloin saattaa nykyoloissa ilmetä tarvetta nopeaan päätöksentekoon joko Nato-jäsenyyden, Ukrainan sodan tai muun syyn takia.

Myös eduskunnan on oltava valmis toimimaan toimitusministeristön kanssa heti huhtikuun alun vaalien jälkeen.

Tapaamisesta kertovassa tiedotteessa todetaan: ”Tässä voidaan tarvita eduskunnan myötävaikutusta vähintään valiokuntien kautta. Keskeisten valiokuntien nimeämisessä heti vaalien jälkeen on otettava huomioon, että edustajat ovat niissä keskeisessä asemassa muodostamassa parlamentaarista kantaa.”

Tiedote oli niukka, mutta viesti selvä. Presidentti on ilmeisen aiheellisesti huolissaan eduskunnan optimaalisesta toimintakyvystä vaalien jälkeen, jollei totuttuja käytäntöjä muuteta.

Pätevyys ja kokemus kunniaan valiokunnissa

Vaalien jälkeen eduskunta järjestäytyy väliaikaiseen kokoonpanoon. Puhemiehet ja valiokuntien jäsenet valitaan väliaikaisesti, kunnes uusi hallitus on saatu muodostettua ja ministerit valittua.

Eduskuntaryhmät sijoittavat kansanedustajat väliaikaisiin valiokuntiin vapaalla ja vaihtelevalla kädellä. Jotkut ryhmät ovat täyttäneet väliaikaiset valiokuntapaikkansa jopa aakkosjärjestyksessä. Toiset taas miettivät jo heti alussa edustajien omia toiveita tai vahvuuksia.

Presidentin ja puoluejohtajien palaverin yksi aihe lieneekin ollut se, että nyt pitäisi toimia toisin.

Ainakin keskeisiin valiokuntiin – kuten ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan sekä puolustusvaliokuntaan – olisi syytä valita heti kättelyssä riittävän kokeneita ja päteviä jäseniä.

Niin eduskunta olisi mahdollisimman toimintakykyinen myös hallitusneuvottelujen aikana. Asialla on merkitystä, koska hallitusneuvottelut voivat pahimmillaan venyä pitkiksi. Lopulliset valiokunnat valitaan vasta, kun uuden hallituksen kokoonpano on selvillä.

Tapaamisessa keskusteltiin myös eduskunnan valmiuksista vaalitauon aikaisiin kokoontumisiin.

Kyse myös Suomen uskottavuudesta

Eduskunta toimii tavallaan, eikä presidentti voi siihen puuttua. Mutta poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia – tai tässä tapauksessa siis keskusteluja eduskunnan roolista nykytilanteessa.

Tapaamiseen osallistuivat puoluejohtajat Sanna Marin  (sd.), Petteri Orpo (kok.), Annika Saarikko (kesk.), Anna-Maja Henriksson (rkp.), Riikka Purra ps.), Maria Ohisalo (vihr.), Li Andersson (vas.), Sari Essayah (kd.) ja Harry Harkimo (liik.).

Uskon, että puoluejohtajat tuntevat tilanteen ja suhtautuvat valiokuntavalintoihin tähän aikaan kuuluvalla vakavuudella. Päätöksiä tehdään lopulta eduskuntaryhmissä.

Luottamus eduskunnan ja sitä kautta toimitusministeristön toimintakykyyn kaikissa oloissa on tärkeä viesti myös ulkomaille: Suomi pystyy nopeaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon vaaleihin asti ja myös heti vaalien jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat