Suomi otti yllätysvoiton, kun se kaatoi Yhdysvallat jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa sunnuntaina. MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen nostaa esiin isoimpia huomioita, mitä Nuorten Leijonien otteista on herännyt MM-turnauksen aikana.
RAPORTTI: Jymypaukku! Nuorille Leijonille huikea päänahka MM-kisoissa
Sen jälkeen, kun Suomi oli kompastellut sekä Kanadaa että Saksaa vastaan, odotusarvot eivät olleet aivan tapissa, kun sunnuntain USA-peli lähti liikkeelle. Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen hallitseva ykkönen USA oli myös tämänkertaisen turnauksen joko ykkös- tai kakkossuosikki – miten nyt ikinä asetelman haluaakaan kääntää. Suomi taas oli… lähinnä haastaja.
Sillä on kelpo, mutta ei mitenkään säkenöivän hyvä joukkue kasassa. Pari kärkinimeä, muutamia laatulupauksia ja useita hyvinkin kelvollisia pelaajia. Mutta nyt ei puhuta mistään vuoden 2016 tähtisirkuksesta.
Toki, Suomella on nyt aivan uskomaton ykköstähti: Petteri Rimpinen. Hänen maagisuudestaan ei välttämättä voi olla täysin yllättynyt, sillä Rimpinen pelasi jo syksyllä huikeasti Kiekko-Espoon maalilla. Silti, koskaan ei voi olla varma siitä, että miten seurajoukkuevire kantaa maajoukkuekarkeloiden puolelle. Kaiken lisäksi Rimpisen turnaus alkoi vaikeasti, kun Kanada jallitteli kiekkoja häkkiin.
Rimpinen on osoittanut kuitenkin sen, miten kova talentti hän loppupeleissä on. Rimpinen nollasi Kanada-pelin mainiosti, eikä hän heilunut tai huojunut millään tavalla Saksaa vastaan. Päinvastoin. Rimpinen otti tärkeillä hetkillä todella isoja koppeja, kun Suomen peli haki vielä itseään.
Ilman Rimpistä Suomen turnaus olisi voinut alkaa katastrofaalisella tavalla.
Kaikista suurin kruunu tuli kuitenkin USA:ta vastaan. Vaikka isossa kuvassa Suomi jopa hienoisesti hallitsi peliä, Rimpiseltä vaadittiin urotekoja. Ja niitä häneltä nähtiin.
Maalivahdiksi varsin pienikokoinen (182 senttiä), mutta erittäin tasapainoisesti ja tarpeen tullen hyvin sähäkästi liikkuva Rimpinen pysäytteli läpiajoihin päässeitä jenkkipoikia yksi toisensa perään. Muutamalle kudille hän ei mahtanut mitään, kuten Montreal Canadiensin superlupaavan puolustajan Lane Hutsonin nuoremman veljen Cole Hutsonin lasertykitykselle. Hutson sai ujutettua kiekon minimaalisesta reiästä sisään. Hieno laukaus, pakko arvostaa.
Kaikista tärkeintä Rimpisen torjuntatyöskentelyssä on ollut se, miten hän on pystynyt tukemaan Nuorten Leijonien kehityskaarta. Suomen peli ei ole läheskään täydellistä, mutta se on mennyt eteenpäin, koska Suomen joukkueen yksilöiden pelirohkeus ja koko joukkueen yhteistyöjääkiekko on mennyt parempaan suuntaan nousujohteisten kokemusten myötä.
Voi vain kuvitella, että mitä USA-voitto teki Suomen joukkueen itseluottamukselle. Turnaus alkoi vaikeasti, mutta nyt punainen lanka alkaa löytyä.
***
Se, mikä USA-pelissä hämmensi kaikesta eniten, oli se, miten ottelun ennakkoasetelmat heilahtivat pelin edetessä. Ennakkoon vaikutti täysin siltä, että paljon lahjakkaamman, taitavamman ja nopeamman USA:n pitäisi viedä isoa kuvaa selkeällä tavalla.
Toisin kävi.
Jos en nyt lunttaa mitään tilastoja, en herkästi muista sellaista peliä, missä Suomi olisi vienyt laukauksissa pohjoisamerikkalaista joukkuetta, eli Kanadaa tai USA:ta – yhtään millään maajoukkuetasolla. On kuitenkin selvää, että pohjoisamerikkalaisessa peli-identiteetissä nojataan paljon enemmän suoraviivaisempaan ja ”laukaus ensin” -jääkiekkoon, jos sitä samaa vertaa suomalaiseen prototyyppijääkiekkoon.
Eikä USA-pelin kohdalla tarvitse puhua pelkästään laukaisumääristä. Suomi pystyi vyöryttämään hyökkäyksiä USA:n päätyyn, ja Lauri Mikkolan luotsaamat joukot pelasivat hyvinkin mukiinmenevää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä. Tämä taas turhautti sinipaitaista USA:n joukkuetta, joka sortui hölmöilyihin.
Suomen valmennuksen tekemät ketjumuutokset herättelivät kokonaisuutta ja nyt eri lenkkeihin löytyi lupaavaa synergiaa.
Suomen kokonaiskuva meni aimoharppauksen eteenpäin Kanada- ja Saksa-peleihin verrattuna. Suomella on yhä tiettyjä kroonisia vaikeuksia muun muassa oman alueen puolustuspelaamisen ja suunnanmuutosratkaisujen kanssa. Jo pelkästään hivenen parempi kiekollinen huolellisuus vie isoa kuvaa selkeästi eteenpäin.
USA-voiton myötä Suomen tilanne on varsin hyvä. Nyt Nuoret Leijonat voivat hioa tarvittavia pelillisiä elementtejä Latviaa vastaan, minkä jälkeen ohjelmassa on klassinen kuolemanottelu eli puolivälieräpeli. Vaikuttaa siltä, että Suomi on siihen valmis.
Se, että Nuoret Leijonat pystyivät aidosti painimaan USA:ta vastaan, kertoo siitä, ettei Suomea voi laskea ulos turnauksen voittajasuosikkien joukosta.
Olisihan se iso yllätys, mikäli Suomi ottaisi Ottawasta kultaa. Siihen vaadittaisiin Petteri Rimpisen täydellistä, aivan maagista onnistumista, Konsta Heleniuksen heräämistä, Aron Kiviharjun petrausta ja sitä, että Suomi saa ylivoimansa parempaan iskuun.
Noiden tekijöiden kautta Suomi on yhtäkkiä aidosti pelottava nippu.