Uutinen Lewis Hamiltonin neuvotteluista Ferrarin kanssa tulivat F1-maailmassa shokkitietona lähinnä sen takia, että vuosien yhteen sovittelun jälkeen juuri kukaan ei enää uskonut sen todella toteutuvan.
Hiljainen uutispäivä sai nopean käänteen, kun Motorsport.com uutisoi Hamiltonin sopimuksen vuodesta 2025 alkaen Ferrarin kanssa olevan jo vahvistusta vaille valmis. Sky Sportsin tietojen mukaan Hamiltonin sopimusuutista viivyttää enää se, että asiasta kerrotaan ensin Mercedeksen henkilökunnalle.
Hamiltonia soviteltiin Ferrarille jo Sebastian Vettelin aikoina, mutta tuolloin lähtö Mercedekseltä olisi ollut uralla selkeä askel taaksepäin. Enää se ei sitä ole. Moni voi kysyä myös, mitä mahdollisuuksia Hamilton todella näkee edessään tällä siirrolla?
Red Bullin ylivoiman edessä kumpikaan haastajatalli ei näytä tällä hetkellä kovinkaan todennäköiseltä mestarilta lähivuosina, mutta johonkin Hamiltonin on toivonsa laskettava. Siksi onkin selkeämpää ajatella siirtoa enemmän kahden megabrändin vahvistamisena kuin selvänä visiona tulevista mestaruuksista. F1-sarjassa ei ole mitään niin ikonista kuin Ferrari eikä toista lähellekään yhtä suurta tähteä kuin Hamilton.
Seitsemästä mestaruudestaan huolimatta Hamiltonilla on jäänyt sekä nälkää että todistettavaa. Jälkimmäisellä viittaan siihen, että formula ykkösissä edes tällainen määrä menestystä ei vastaa Ferrarilla voitettua mestaruutta.


