Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Kommentti: Kestäisikö Rinne pronssimitalin, pysyykö kepuväki Sipilän kyydissä? Tässä vaalien kohtalon kysymykset

Sunnuntain kuntavaaleissa kahdella puheenjohtajalla on raskaimmat menestyspaineet, kokoomuksen Petteri Orpolla ja SDP:n Antti Rinteellä. Toinen saa tiukassa paikassa omiensa vankkumattoman tuen, toista katsellaan jälleen alta kulmien. Miksi Rinne ei kelpaa, kysyy MTV uutisten politiikan toimituksen esimies Jussi Kärki.

Sekä Rinne että Orpo nousivat puolueidensa puheenjohtajiksi samalla kaavalla: syrjäyttämällä monien palvoman johtajan, kokoomuksessa Alexander Stubbin ja SDP:ssä Jutta Urpilaisen. Kokoomus selvisi vallanvaihdosta lähes naarmuitta, SDP:ssä henki ei kulje vieläkään vapautuneesti.


Rinne uusi valtakirjansa helmikuussa Lahden puoluekokouksessa selvin numeroin jo ensimmäisellä äänestyskierroksella. Silti puolueväki kuiskuttelee jo käytävillä, mitä pitäisi tehdä, jos SDP ei voita kuntavaaleja.

Rinne on parantanut isoin loikin puoluejohtajille elintärkeää tv-esiintymistään. Viimeisen vaaliviikon tv-tenteissä Ylellä ja meillä MTV:llä Rinne venyi päävastustajiensa kanssa ratkaisemattomaan tasapeliin. Ei loistanut mutta ei jäänyt jalkoihinkaan. Varsin kelpo suoritus suurennuslasin alla.

SDP-väki miettii nyt liikaa puheenjohtajansa esiintymistä ja persoonaa – tai sitä, miksi puolueen viesti ei välity äänestäjille. Arvioni on, että Rinteen karhumainen persoona toimii vähintään yhtä hyvin kuin Paavo Lipposen hidas sanojen pudottelu. Ja viestikin on käynyt selväksi: pääasiassa pelottelua terveysjättien ja valinnanvapauden ja yhtiöittämisen vaaroista.

Mikä oli kuntavaalitentin anti? 7:50

Soten nostaminen pääteemaksi on virhe

SDP:n huolet voivat olla aiheellisia, mutta miten ne puettaisiin positiivisemmin sanoiksi eli omaksi rakentavaksi, helposti ymmärrettäväksi vaihtoehdoksi? Ajassa, jossa ihmiset lyyhistyvät huonojen uutisten ja synkkien kuvien alle, pelottelu ei ole nyt toimiva viestintätapa.

Sekavan soten nostaminen ykkösvaaliteemaksi on ollut virhevalinta, muiltakin kuin SDP:ltä. Vaalikojujen, joilla käyn kahvilla parikin kertaa päivässä, soteviestin kiteyttäisin: "Tehkää, kunhan teette jotain".

Arjen asioista ihmisiä puhuttavat nyt paljon enemmän koulut, päiväkodit, varhaiskasvatus – ja näissä vaalivoittoa jahtaavat vihreät ovat olleet parhaassa lyönnissä.

Mielipidekyselyjen mukaan vaalisunnuntain alla SDP on laskussa, kokoomus ja perussuomalaiset puolestaan nousussa. Myös vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit ovat piristyneet puheenjohtajiensa Li Anderssonin ja Sari Essayahin tv-esiintymistä. He olivat molempien tv-tenttien parhaimmistoa kovalla haastamisella ja vankalla tietopohjalla.

Sari Essayah:"Arvo Ylppö varmaan kääntyy haudassaan" 1:30

SDP:tä painaa myös Helsingin pormestarivaalin asetelma. Se on jäänyt auttamatta kolmanneksi pyöräksi, kun vihreät ja kokoomus kirittävät toisiaan vaaliuurnille.

Anni Sinnemäen ja Jan Vapaavuoren kaksintaistelu lisää äänestysvilkkautta Helsingissä. Jos SDP saa vaisun tuloksen pääkaupungissa, se voisi olla ratkaiseva tekijä koko valtakunnan ääritiukassa tuloksessa.

Vaalitulos voi olla hyvinkin tasainen 

On mahdollista, että yksikään puolue ei ylitä 20 prosentin äänimäärää. Se tietää kokoomukselle rankkaa pudotusta neljän vuoden takaisista kuntavaaleista, mutta SDP on vaarassa tehdä historiansa huonoimman vaalituloksen. Vuoden 2012 kuntavaaleissa SDP jäi ensimmäisen kerran alle 20 prosentin kannatuksen, tuolloin Jutta Urpilaisen johdolla.

Orpo kestää vaalitappion, varsinkin jos Helsinki pysyy kokoomuksen näpeissä. Mutta Rinne tuskin kestää, jos SDP valahtaa oppositioasemasta epäsuosittujen hallituspuolueiden taakse kolmanneksi. Voi vain arvailla, mitä sitten tapahtuisi.

Rinteen ja SDP:n pelastukseksi saattaa koitua se, että myös keskusta rämpii suossa. Keskustan kenttäväki ei tahdo pysyä perässä Juha Sipilän aivoituksissa ja Anne Bernerin vauhdissa.

Kuntavaaleissa voi yltää tällä kertaa kirkkaammille mitaleille vähän huonommallakin suorituksella.

Näin SDP pärjäsi edellisissä kuntavaaleissa 1:32

MTV Uutiset seuraa vaali-iltaa nettilivessä mtv.fi-sivustolla sekä katsomo.fi-palvelussa alkaen kello 19.55. MTV3-kanavalla vaalitulosta puidaan alkaen kello 21.05. 

Lue myös:

    Uusimmat