Suomalaisessa jääkiekossa vallitsee kiista naispelaajien saamista urheilija-apurahoista. Niiden jakaminen ei ole merkittävästi muuttumassa tulevaksi kaudeksi.
Jääkiekko on Suomessa myös merkittävä Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain myöntämän valtion verottoman urheilija-apurahan pokkaaja. Talvilajien urheilijoista apurahan piirissä on eniten juuri jääkiekkoilijoita, ja nämä kaikki ovat naispuolisia.
Viime vuonna apuraha myönnettiin 76 talvilajien urheilijalle, ja jääkiekkoilijoita heistä oli lähes kolmannes: joukkueellinen, 23 pelaajaa. Toinen suuri talvilajiapurahoja saava joukko oli maastohiihtäjät 16 urheilijan lukumäärällä.
Kiekkoilijoista valtaosa, 15 pelaajaa, pokkasi 10 000 euron avun. Kahdeksalle pelaajalle myönnettiin 6 000 euroa.
6 000 ja 10 000 euron lisäksi Suomessa jaetaan 20 000 euron urheilija-apurahaa, mutta sitä voivat saada vain kovimmat yksilöurheilijat.
Apurahoja jaetaan urheilijoille arvokisojen ja kansainvälisten kilpailujen näyttöjen, kehityksen sekä tulevaisuuden menestyspotentiaalin perusteella. Avustusta ei myönnetä urheilijoille, joiden verotettavat tulot viimeisimmässä verotuksessa ylittävät 80 000 euroa tai joiden taloudellinen asema on muulla tavoin riittävän turvattu.
Osa pois avun piiristä?
Naiskiekossa kiistellään siitä, keille apuraha tulisi suunnata. Aiemmin naisilla oli avustukselle yleisesti vielä hälyttävämpi tarve, kun harva parhaistakaan pelaajista pääsi kummoisille tienesteille. Vuonna 2023 Pohjois-Amerikassa käynnistynyt PWHL-ammattilaisliiga on kuitenkin parantanut tulomahdollisuuksia ja myös Ruotsin SDHL:ssä pelaajat tienaavat.
PWHL:ssä keskiarvopalkka kaudesta on 55 000 dollarin luokkaa, ja lisäksi pelaajille annetaan asumiseen 1 500 dollaria kuukaudessa. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n tuoreen artikkelin mukaan SDHL:ssä keskiarvollinen kuukausipalkka on euroissa noin 1 500 ennen veroja, mutta noin neljännes pelaajista saa vähintään 2 000 euroa kuussa – summan, jonka on jo arvioitu riittävän jääkiekolla elämiseen.
PWHL:n nykyisiä suomalaispelaajia ovat apurahaa saavat Susanna Tapani, Noora Tulus ja Ronja Savolainen. Apurahoitettuja suomalaisia on runsaammin sekä SDHL:ssä että yliopistokiekkoilemassa rapakon takana NCAA:ssa, jossa parhailla stipendi kattaa taloudellisen ylläpidon.
Huomionarvoista on, että apurahakiekkoilijoiden määrää on 2020-luvun kuluessa jo karsittu, kun sitä sai enimmillään samaan aikaan jopa yli 30 naista.
Mutta osa suomalaisista naispelaajista on myös keskustellut siitä, että apurahaa tulisi heidän mielestään suunnata voimakkaammin Suomessa kiekkoileville naisille, jotka eivät saa pelaamisesta palkkaa. Tuoreista apurahan saajista vain kolme on pelannut tällä kaudella seurajääkiekkoa kotimaassa.
MTV Urheilulle esitetyn kriittisen näkemyksen mukaan apuraha on nykyään monelle enemmänkin huippujen bonus – sen sijaan että se olisi tuki sitä kuumeisimmin tarvitseville.
Nimettömänä aihetta puinut pelaaja pohti, että osa pelaajista on Suomessa aivan maajoukkueen kynnyksellä mutta saamatta apurahaa joutuu käymään töissä, mikä voi viedä voimavaroja pelaamiselta.
Toinen nimettömänä asiaa kommentoinut naiskiekon sisäpiiriläinen arvioi, että karkeasti noin kolmannes apurahaa saavista pelaajista ei sitä välttämättä taloudellisesti tarvitsisi. Listalla oli sekä PWHL- että SDHL-pelaajia.
Luulajaa Ruotsissa edustava puolustajatähti Jenni Hiirikoski jätti hakematta tuoreinta urheilija-apurahaa. Hän sanoi Ylelle toivoneensa, että tuen saa joku häntä nuorempi urheilija.
Ketkä ansaitsevat?
Juuso Toivola on toiminut Naisleijonien päävalmentajana vuodesta 2022 lähtien. Hänen nykyinen sopimuksensa ulottuu kevääseen 2026./All Over Press
Samalla kun esimerkiksi Susanna Tapanin kaltainen taitava ja säkenöivä pelaaja voi tienata verrattain paljon, merkittävä osa PWHL-pelaajista kiekkoilee myös hiukan 36 000 dollarin minimipalkkaa paremmin, noin 45 000 dollarin tuloin. Korkealla verotuksella käteen voi jäädä 30 000 dollarin luokkaa oleva summa, millä ei ylevästi eletä.
– PWHL:n minimipalkka ei riitä Jenkeissä mihinkään. Ja jos me saadaan Jenkkeihin lisää pelaajia ja apuraha auttaa siihen, niin pitäisihän se antaa parhaille, jotka ovat oikeasti huippu-urheilijoita ja voivat tehdä tulosta, yksi nykyistä apurahamallia puoltava naiskiekon sisäpiiriläinen kommentoi.
– Parhaat ja pelaajat, ketkä ovat valmiita lähtemään oikeasti kehittymään, ansaitsevat apurahat. Ei sillä ole väliä, mitä kukin tienaa, jos on tehnyt suurimman työn pelaamisen eteen.
Vastakkaista leiriä edustava taho huomauttaa, että esimerkiksi opiskelut voivat olla syynä, että pelaaja pysyy Suomessa, ja tämä voi silti tähdätä huipulle suurella panostuksella. Pohjois-Amerikka ei myöskään yksin tee autuaaksi, jos pelaaja jää kehitystä haittaavasti vähille minuuteille.
Kyseinen haastateltu sanoo suoraan, että apurahaa saa myös sellaisia pelaajia, jotka eivät satsaa urheiluun täysillä. Joukkuelajien palettiin kuuluu myös se, ettei maajoukkueeseen oteta aina pelkästään urheilullisesti parhaita – valmennuksen valinnoissa on monen asian summana kyse osin myös kiisteltävissä olevista henkilökohtaisista mieltymyksistä.
Avun ulkopuolella voi olla lajille paljon antavia naisia, joilla olisi mitalista joka vuosi realistisesti taisteleviin Naisleijoniin kuuluessaan mahdollisuus huippuluokan arvokisapelaamiseen. Maajoukkueen ulkopuolelta apurahalle on kuitenkin äärivaikeaa jos ei mahdotonta päästä, vaikka joissain tapauksissa pelaajan taso siihen oikeuttaisi.
Valtava ero
Voi ajatella, että tuen jakaminen parhaissa sarjoissa pelaaville motivoi entisestään tekemään töitä ulkomaille kovimpiin peleihin pääsemiseksi. Hiirikosken esimerkki ponnauttaa kuitenkin mieleen, että jos apua jaettaisiin hiukan nykyistä enemmän taloudellisesti Suomessa kamppaileville pelaajille, se voisi edistää nykyistä useamman sinivalkoisen kiekkoilijan uraa.
Yksi MTV Urheilulle puhunut pelaaja alleviivaa, että siinä on valtava ero, voitko palkkasi myötä olla tekemättä muita töitä vai onko muita töitä käytännössä pakko tehdä.
Kelvollisella tavalla tienaavien pelaajien kohdalla on apurahakriteereitä tulevaisuuteen kaavailtaessa vähintäänkin syytä pohtia: miten paljon apuraha voi tuoda heille vielä lisää suhteessa pelaajiin, jotka apua huutavimmin tarvitsisivat? Toki edelleen: avustettavalla pelaajalla on oltava laadukkaan arvokisakiekkoilemisen edellytykset.
Muutoksia tulevaisuudessa?
Apurahoista on taitettu julkisuudessa paikoin tiuhaankin peistä. Apurahoja kommentoi Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola.Pekka Sipola
Seuraavien apurahojen hakuaika umpeutuu talvilajeissa tänään tiistaina. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola kertoo, että naiskiekon apurahojen suuntaamista toisella tapaa ei ole pohdittu. Koska kesälajien apurahat on tänä vuonna jo jaettu, samoilla kriteereillä jaetaan myös talvilajien apurahat, eikä tähän kierrokseen ole Niemi-Nikkolan mukaan varmasti merkittäviä muutoksia luvassa.
Hän on kuitenkin sitä mieltä, että apurahojen jaossa on "ehdottomasti" päivittämisen tarvetta tulevaisuuteen, samalla kun suomalaisen huippu-urheilun heikentynyttä kansainvälistä kilpailukykyä pyritään parantamaan myös urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistin viime syksynä käynnistämän virkamiesselvityksen avulla.
– Apurahojahan päivitetään joka tapauksessa joka vuosi. Kyllä siinä on montakin osatekijää, joita pitää miettiä, lähtien apurahojen summista, määristä, apurahojen luokkien määrästä ja apurahojen priorisoinnista, Niemi-Nikkola perkaa.
– Nämä kaikki varmasti tulevat mietittäväksi ensi syksyä varten uusiksi, tai ainakin ne läpivalaistaan uudestaan sen valossa, mitä huippu-urheilun rytminvaihdoksen takia pitää tehdä.
Naiskiekon mahdollisia apurahamuutoksia Niemi-Nikkola ei yksittäisenä lajina lähde julkisesti miettimään.
– Katsotaan, mitkä lajit ovat menestyslajiryhmässä, ketkä urheilijat siellä ovat, ja myös tulorajoja voidaan katsoa uudelleen. Joukkuelajien ja yksilölajien suhdetta täytyy miettiä sitäkin. Paljon kysymyksiä on pöydällä.
Siinä missä parhaiden urheilijoiden on tarkoitus yleisesti ottaen saada apurahat taloudellisten reunaehtojen puitteissa, Niemi-Nikkola miettii, että dynamiikka ja logiikka on joukkuelajeissa yksilölajeja monimutkaisempi.
– On jo yhdessä lajiliittojen ja Olympiakomitean kanssa pohdittu, miten periaatteita pitäisi muuttaa, että ne olisivat joukkuelajien ammattilaisuuteen tähtäävää mekanismia paremmin palveleva. Suomalaisen urheilun uusi rytminvaihdos ja määrittelyt, joita huippu-urheiluun tehdään Huippu-urheilun instituutti Kihun johdolla, antavat tälle pohdinnalle varmasti lisää eväitä.
