Kommentti: Karmeinta on, jos Trumpin tapa hoitaa kansainvälisiä suhteita on uusi normaali – Helsingin huippukokous on seuraava testi

Ajatellaanpa tilanne, että liittokansleri Angela Merkel on tulossa viralliselle vierailulle Suomeen. Suomessa hallitus on vaihtunut. Petteri Orpo on pääministeri. Kokoomuksen sisällä kuohuu, koska Orpo on ottanut EU:ssa jarrumiehen roolin ja suhtautuu penseästi myös Natoon.

Liittokanslerin vierailupäivän aamuna Ilta-Sanomissa on iso haastattelu, jossa Merkel toteaa, että ulkoministerin paikalta EU-riitelyn vuoksi juuri eronnut Alexander Stubb olisi hyvä pääministeri Suomelle.

Samaan hengenvetoon Saksan johtaja kertoo yrittäneensä neuvoa Orpoa Nato-asiassa, mutta neuvot kaikuivat kuuroille korville.

Näin ei tietenkään tapahdu. Ei miltään osin. Mutta mietitään silti, mitä jos kuitenkin.

Saksan ja Suomen välillä olisi samaan syssyyn suuria asioita sovittavana. Miten Orpo ja hänen esikuntansa reagoisivat? Miten oppositiossa olevat demarit toimisivat? Mitä sisä- tai ulkopoliittisia seurauksia tällä kaikella olisi?

Tätä jokainen voi tykönään tutkiskella. Lopetetaan nyt kuitenkin kuvitteleminen ja palataan tähän päivään.

Moukkamainen nöyryytys

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sotkeentui Sun-lehdelle antamassaan haastattelussa Britannian räjähdysherkkään akuuttiin sisäpolitiikkaan moukkamaisesti. Hän järjesti pääministeri Theresa Maylle poikkeuksellisen ikävän yllätyksen ja nöyryytti tätä tavalla, jota sietäisi hävetä.

Jokainen ajatteleva ihminen on tätä mieltä. Vaikka ei välttämättä voi sanoa sitä ääneen.

Kuten odottaa saattoi, mikään ei seuraavana päivän ollut enää sitä, miltä se tuossa lehtihaastattelussa näytti. Nämä piruetit Trump osaa paremmin kuin kukaan. Totuutta kaihtaen. Hän itse on suurin valeuutisten levittäjä. Se nähtiin jo Brysselin Nato-kokouksessa.

Luokattoman kritiikin jälkeen vähintään yhtä luokaton lapsellinen hehkutus ei kuitenkaan enää auta. Vahinko on tapahtunut.

Muutenkin heikossa asemassa oleva pääministeri May joutuu nyt entistä kovemman ryöpytyksen kohteeksi kaikista mahdollisista suunnista. Siitä hän saa kiittää presidentti Trumpia.

Vahingot on minimoitava

On aivan selvää, että ulkopoliitikan ammattilaiset pyrkivät tällaisessa tilanteessa minimoimaan vahingot. Kammiovärinää aiheuttaviin lausuntoihin suhtaudutaan ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Neuvottelutilanteessa pyritään saamaan paras mahdollinen lopputulos. Siitäkin huolimatta, vaikka vastapuoli on osoittanut olevansa epäluotettavinta mahdollista lajia.

Juuri näin May esikuntineen toimi. Nähtäväksi jää, miten paljon vahinkoja pystyttiin minimoimaan ja mitä mahdollista hyvää kaikesta huolimatta saatiin aikaan.

Myös Britanniassa isoksi kysymykseksi nousi, mitä ja miten Trump aikoo puhua Helsingissä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Viimeistään nyt tiedetään, että mikään ei tässä suhteessa ole niin varmaa kuin epävarmuus.

Putin antaa riehua rauhassa

Jonkinlaisen sirkuksen Yhdysvaltain johtaja saa aikaan. Se on selvää. Paljon sellaista, mitä myöhemmin joudutaan oikaisemaan, sanotaan. Taatusti näin.

Todennäköisesti Putin antaa Trumpin riehua rauhassa. Moskovan etu on, että Valkoisen talon isäntä panee Nato-liittolaiset vääntelehtimään möläytyksillään. Niitä voi hyvin tulla niin Syyriaan, Ukrainaan kuin Britannian myrkkykaasuiskuihin liittyen.

Suurimmat toiveet kohdistuvat aseriisuntaan. Jo pelkkä signaali siitä, että asiaan tartutaan, olisi myönteinen edistysaskel. Tässäkin Trump voi kuitenkin suoltaa jotain, jota joudutaan korjailemaan ja joka sataa Kremlin laariin.

Yhdysvaltain presidentin edesvastuuton möykkääminen voi jonkun mielestä olla vain yhden sortin ”fiksua” strategiaa, jolla asioita viedään eteenpäin. Kun kaikki kuohu kuoritaan ja katsotaan paljaita faktoja esimerkiksi Nato-kokouksen tuloksista tai neuvotteluista Pohjois-Korean kanssa, konkreettiset näytöt ovat sittenkin vaatimattomia.

Korjaamattomia vahinkoja

Kiistatonta sitä vastoin on, että kaikenlaista muuta vahinkoa tapahtuu. Näin kävi sekä Britanniassa että Nato-maiden tapaamisessa.

Britanniassa kaaos brexitin ympärillä pahenee ja seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Sekä briteille itselleen että EU:lle.

Useimmissa Nato-maissa ei Brysselin kokouksen jälkeen todellakaan lähdetä riemusta kiljuen kasvattamaan puolustusmenoja. Se ei sisäpoliittisesti yksinkertaisesti ole mahdollista. Pikemminkin se on nyt vaikeampaa.

Uhkailuun ja kiristykseen turvautuminen vaikeuttaa lisäksi jatkossa yhteisten asioiden hoitamista. On kysymys sitten puolustuksesta tai kauppapolitiikasta.

Myös kansainvälisissä suhteissa luottamus ja keskinäinen kunnioitus ovat ratkaisevia. On vaikea kuvitella, miten esimerkiksi Nato-maiden päämiehet ja heidän diplomaattiset koneistonsa pystyvät jatkossa luomaan toimivaa suhdetta Trumpiin ja hänen hallintoonsa. Myös eurooppalaisten jäsenmaiden keskinäiset suhteet voivat tulehtua.

Mikä on jatkossa normaalia?

Toki ammattilaiset sanovat, ettei mikään tulehdu ja kaikki onnistuu tarvittaessa. On pakko sanoa. Julkisuudelta piilossa pysyvä todellisuus voi olla silti kovin toisenlainen.

Oleellista on, muuttuuko ulko- ja turvallisuuspolitiikan tekeminen trumpilaiseksi sitä mukaa, kun Trump itse käy eri puolilla yrmimässä asioita mielestään uuteen parempaan asentoon?

Sitä sietää pelätä. Jos näin käy, se ei johdu Trumpista, vaan siitä, että hänet on valittu johtamaan maailman mahtavinta valtiota. Muilla ei ole varaa sanoa ei, vaikka miten tekisi mieli.

Seuraava testi on Helsingissä. Silloin Yhdysvaltain presidentti on tekemisissä vastapuolen kanssa, joka ei jätä mitään sattuman varaan. Ei hyvässä eikä pahassa.

Trumpin kohdalla voidaan vain toivoa, että Skotlannin golf-kierrokset sujuvat tavallista paremmin. Nato-diplomaatit korostivat kuluneella viikolla Brysselissä, että Valkoisen talon isännästä näkee heti, jos hän on huonolla tuulella ja herkkä pyrskäyttämään ikäviä yllätyksiä.