Jos Suomi haluaa jatkuvaa menestystä nuorten MM-kisoissa, keikkaluontoisten setämiesten valmentajasopimukset on huuhdottava vessanpöntöstä alas.
Alkuun hieman Jääkiekkoliiton valmennuskulttuurista. Hannu Jortikka valmensi Nuoria Leijonia kolmet kisat peräkkäin vuosina 1987-89. Sen jälkeen ainoastaan Jarmo Tolvanen (1992-93), Harri Rindell (1995-96) ja Erkka Westerlund (2002-03) ovat valmentaneet nuorten maajoukkuetta pidempään kuin vuoden kerrallaan.
2010-luvun päävalmentajien keski-ikä on 50 vuotta. Se ei ole koskaan ollut yhtä korkea. Ääripään mallina toissa vuoden kisoissa Jortikka oli viidennessä valmentajakierrossaan nuorten peräsimessä, kun mittarissa oli 58 ikävuotta.
Yksi ongelma synnyttää toisen. Jääkiekkoliitto ei saa sitoutettua päävalmentajaksi nuoria kovia nimiä, mikä johtaa siihen, että mennäänkin aidan matalasta kohdasta yli ja palkataan pätkäsopimuksella liiton sananmukaisesti vanha tuttu ja hyvä veli.
"Lisää inspiroivia valmentajaluonteita, ei setämiehiä. Herätys nyt."
Mikä raikas tuulahdus olikaan, kun Karri Kiven valmentajasopimus alle 20-vuotiaiden päävelmentajaksi aikanaan julkistettiin: 2+1 vuotta! Kiven valmentajakausi olisi voinut siis huipentua viime vuoden kotikisoihin. Siinä kävi kuitenkin niin, että Kivi onnistui työssään liian hyvin. SM-liigan mestaruutta seurasi nuorten MM-kulta heti ensimmäisenä vuonna, ja niin KHL:stä tuli sellainen tarjous, mistä Kiven ei kannattanut kieltäytyä.