Suomen leiriryhmä nuorten MM-turnaukseen nimetään vajaan kahden viikon päästä.
Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkonuorten kauden h-hetki häämöttää enää reilun kolmen viikon päässä, kun ikäluokan MM-kilpailut alkavat tapaninpäivänä Yhdysvaltain Minnesotassa.
Nuoret Leijonat kolmatta kertaa MM-turnaukseen luotsaava Lauri Mikkola ei ilmoittanut maanantaina vielä pelaajistoaan MM-leirille, mutta päävalmentaja vahvisti leirinipun olevan jo varsin hyvin kasassa.
– Ihan viimeisiä paikkoja tässä mietitään. Tällä hetkellä kaikki pelaajat, joita olemme leirille ja kisoihin suunnitelleet, ovat terveinä. Olemme hyvässä asemassa, joten pitää koputtaa puuta, Mikkola kertoi Jääkiekkoliiton mediatilaisuudessa.
Lue myös: Antti Pennasen Leijonat: Ei yhtään pelaajaa Liigasta
Jääkiekkoliitto nimeää MM-joukkueen leiriryhmän 13. joulukuuta. Tämän jälkeen joukkue suuntaa Minnesotan Duluthiin leirille ja kohtaa kisoja edeltävissä harjoitusotteluissa Saksan ja Yhdysvallat. Lopullinen MM-joukkue nimetään luultavimmin Suomen aikaa jouluaattona.
Mikkola valmensi Nuoret Leijonat MM-neloseksi vuonna 2024 ja viime kisoissa MM-hopealle. Minnesotaan lähtevässä MM-joukkueessa lienee runsaasti kisakokemusta, sillä Suomella oli jo viime MM-kisoissa mukana 13 vuonna 2006 syntynyttä pelaajaa.
– Saamme kisoihin kilpailukykyisen joukkueen, jolla on realistiset mahdollisuudet mihin vaan, Mikkola sanoi.
Pääseekö Helenius mukaan?
Buffalo Sabresin ykköskierroksen NHL-varauksen Konsta Heleniuksen liittyminen Suomen vahvuuteen on vielä epävarmalla pohjalla.
Nuorten Leijonien ykkössentteriksi tyrkyllä oleva Helenius on pelannut kelpo alkukauden AHL-joukkue Rochester Americansissa. Heleniuksen mahdollinen MM-kisareissu on Sabresin päätösvallan alla.– Hänen tilanteeseensa vaikuttaa moni asia. Hän pelaa tällä hetkellä AHL:ssä, ja NHL on Konstan tähtäin. Jos kutsu käy ylös (NHL:ään), silloin hänen kisansa jäävät varmasti väliin. Katsotaan, tilanne voi elää suuntaan tai toiseen, Mikkola totesi.Helenius on tehnyt Rochesterissa alkukauden 21 ottelussa tehopisteet 5+11=16.Suomi kohtaa MM-turnauksen alkulohkossa Tanskan, Latvian, Tshekin ja Kanadan.
