Kommentti: Halla-ahon näytön paikka lähestyy, PS:n pitää vaihtaa mutapaini asioihin

On ymmärrettävää, että perussuomalaisten miinanpolkijat ovat käyttäneet harvinaisen kovaa kieltä loikkareista. Se on viesti ennen kaikkea omille epätietoisille maakuntien perussuomalaisille, jotka miettivät, kenen joukoissa jatkossa seisovat. Propaganda on ollut huomattavasti kesäkelejä lämpöisempää.

En usko, että suomalaiset - edes perussuomalaiset - jaksavat loputtomiin katsoa moista melskausta. Äänekkäimmät puoluesoturit ovat haukkuneet suu vaahdossa Soinia, Lindströmiä, Terhoa, siis samoja miehiä, joita yhdessä ylistettiin vielä kuukausi pari sitten. Se ei mene tavallisten äänestäjien jakeluun, miten niin hyvästä voi tulla hetkessä läpeensä paha.

Perussuomalaisten on korkea aika siirtyä mutapainista oikeisiin asioihin ja vastata ihmisten kysymykseen, mitä puolue aikoo tehdä yhteiskunnan eteen. PS:llä on kova työ vakuuttaa kansalaisille, että se ei ole kahden asian puolue - ei siis ainoastaan EU- ja maahanmuuttovastainen, vaan jotain muutakin.

Uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla on ensimmäinen näytön paikka perjantaina, kun puoluehallitus käsittelee hänen esitystään puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: Halla-aho tai Laura Huhtasaari.

Jos Halla-aho haluaa tynkäperussuomalaisille näyttävän lähdön, hän ryhtyy itse presidenttiehdokkaaksi. Halla-aho osoitti kevätkesällä puheenjohtajakisassa vahvaa väittelytaitoa ja jätti retoriikkamestari Sampo Terhon varjoonsa. Halla-aholla on myös pohjalla vankkaa kannatusta, joka voisi nostaa hänet jopa istuvan presidentin Sauli Niinistön ykköshaastajaksi.

Halla-aho tuskin esittää itseään, sillä hän ei halua puolueen olevan enää yhden miehen show. Mitä ilmeisimmin PS:n presidenttiehdokkaaksi nousee Laura Huhtasaari, köyhän miehen Halla-aho. Yhtä kärkäs, yhtä tiukkasanainen, muttei yhtä analyyttinen kuin puolueen uusi isäntä.

Myös Huhtasaari voisi saada EU- ja maahanmuuttovastaiset voimat liikkeelle ensi tammikuun vaaleissa. Jänniä mielipiteitä Trumpista ja Putinista ja evoluutiosta suoltava Huhtasaari ainakin rikkoisi presidenttitenttien harmonian ja konsensuksen. Tylsää ei olisi enää kenelläkään.

Mitä sitten tekevät Siniset - jos nyt ensin saavat riittävästi kannattajakortteja kerättyä? Sinisten ainoaksi tehtäväksi näyttää jäävän Sipilän hallituksen takuumiehenä oleminen ja siitä tulee tuskien taival. Siniset ovat nimittäin jäämässä hallituskumppanien jyrän alle, sillä saman tien pöytään on nostettu soinilaisille kipeät asiat perhevapaauudistus ja pakolaiskiintiön nosto. Vain Guggenheimin valtion rahoitus enää puuttuu, ja värisuora olisi täynnä.

Keskustan Sipilän ja kokoomuksen Orpon kannattaakin jo kysyä itseltään, onko Sinisten vetäminen kölin alta kovin järkevää politiikkaa. Hallituksen enemmistö on sen verran hutera, että Sinisillekin pitäisi antaa vähän happea. Takuueläkkeiden korottamisenkin keskustan Antti Kaikkonen ehti jo omimaan.

Sinisten pitäisi hätäisesti keksiä itsensä ja esiintyä sen jälkeen julkisuudessa kyllästymiseen asti. Missä ovat kesällä luuranneet ministerit Niinistö, Terho, Lindström? Medianäkyvyys on Sinisten paras valttikortti verrattuna perussuomalaisiin, joka kuitenkin on tästä eteenpäin vain pikkuruinen oppositiopuolue. Ja vieläpä, kun sen valovoimaisin mediapoliitikko on Brysselissä eikä eduskunnassa.

Ei ole ihan simppeliä Sinisille asettaa omaa presidenttiehdokastaan. Vaalityö on köyhälle kallista ja puolueraakileen kenttäorganisaatio on vasta hahmottumassa. Sinisille olisi mahdollisimman huono startti hävitä presidentinvaaleissa perussuomalaisten ehdokkaalle. Ja näin todennäköisesti tapahtuisikin.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että kylmän kesän jälkeen tulee kuuma syksy. Mutta toivottavasti mutapainista siirrytään vihdoinkin asiaan.