Sideways-festivaalin muutto oli onnistunut ratkaisu. Viikonlopun parhaat keikat soittivat The National, Ruusut, James Holden, Litku Klemetti ja Rättö & Lehtisalo.
Katso yllä videoklippi Sidewaysissa esiintyneen Rodriguezin haastattelusta.
Kahtena edellisenä kesänä Helsingin Teurastamolla järjestetty Sideways-festivaali muutti täksi kesäksi Nordenskiöldinkadun jäähallin ympäristöön Taka-Töölöön.
Esiintyjäkattaus vakuutti, mutta viikonlopun suurimmat kysymysmerkit koskivat uutta sijaintia.
Miten tiiviydellään ja pienuudellaan Teurastamolla viehättänyt festivaali voi toimia kolkossa jääkiekkoareenassa ja sen kolkossa ympäristössä?
Johtavatko Nordenskiöldinkadun massiiviset tietyöt ja niiden aiheuttama meno- ja tulojalankulkuliikenteen pakkautuminen yhdelle kapealle jalkakäytävälle kaaokseen?
Hyvin toimi. Kaaoksesta ei ollut tietoakaan.
Järjestelyistä ei löytynyt moitteen sijaa. Ruuhkia ei näkynyt ruokakojuilla, virvokkeita ei juurikaan joutunut jonottamaan eikä se ainoa kulkuväylä Sidewaysiin ja sieltä pois pahemmin ruuhkautunut. Toisaalta, festivaali ei ollut loppuunmyyty, eli kapasiteetti ei ollut toden teolla koetuksella.
Miinusta tulee ainoastaan esiintymislavojen läheisyydestä toisiinsa nähden, mikä on tosin ongelma lähes kaikilla festivaaleilla: kun yrittää nauttia yhden esiintyjän keikasta, läheisellä lavalla tehtävä soundcheck tai toisella lavalla parhaillaan soiva keikka kuuluu häiritsevän selkeästi toisen lavan musiikin päälle.
Sideways pääsee kuitenkin suvereenisti plussalle. Kolmen festivaalipäivän aikana oli mahdollisuus syventyä myös johonkin aivan muuhun kuin musiikkiin.
Jos keikkojen katsominen alkoi puuduttaa, oli mahdollista laulaa lintukaraokea, pelata musiikkivideobingoa tai flipperiä, rentoutua bissejoogassa, katsella elokuvia tai vaikkapa kuunnella keskustelua seksuaalisesta vallankumouksesta.
Ensimmäistä kertaa kolmepäiväisenä järjestetyssä Sidewaysissa kävi viikonlopun aikana yhteensä 26 000 kävijää. Esiintyjistä Rodriguez oli suurin pettymys. Päällimmäiseksi jäi ajatus siitä, että toivottavasti 75-vuotias folk-legenda esiintyy omasta tahdostaan eikä lähipiirinsä tai tukijoukkojensa pakottamana.
Kehutun ja erittäin hyvän debyyttilevynsä keväällä julkaissut Vesta ei vakuuttanut Sidewaysin isolla lavalla. Kappaleisiin upotetut dramaattiset tauot, joiden aikana laulaja otti syvään henkeä vetäen, toimivat aluksi, mutta keikan aikana tehokeino kääntyi itseään vastaan.
Yhtenäisesti Marimekon vaatteisiin yhtyeineen pukeutunut Vesta ei tavoittanut keikkatilanteessa esikoisalbuminsa lumoavuutta, mutta potentiaalia merkittävään ilmiöön myös livetilanteessa on edelleen. Ehkä lumo on paremmin tallella niissä kuuluisissa intiimeissä klubiolosuhteissa.
Sidewaysissa nähtiin useita mieleenjääviä keikkoja. Isoimmista nimistä Suomessa ensimmäistä kertaa nähty A Perfect Circle oli yllättävän hyvä ja koko festivaalin huipentanut Deerhunter vakuutti, vaikka kolmas festaripäivä alkoikin sunnuntain päätteeksi jo painaa monilla kintereissä.
Paperi T esitti tulevan toisen albuminsa alusta loppuun täysin ymmärrettävästi paikoin hapuillen. Kulttuuriviittaukset ja niin sanottu namedroppailu olivat rap-artistin tavaramerkkejä vielä esikoislevyn ja -runokirjan aikaan, mutta ne ovat vaarassa kääntyä artistia vastaan.
Jatkossa avainkysymys onkin, miten Paperi T itse asian kääntää – vai kääntääkö. Uusissa kappaleissa sama linja tuntuu ensikuulemalta ainakin osittain jatkuvan.
Eniten kaiken hypen arvoiselta tuntuivat Malarian pelko -debyytin hitit Surumielisen näköiset naiset ja Resnais, Beefheart & Aalto. Paperi T:n toista albumia on joka tapauksessa syytä odottaa mielenkiinnolla.
Alla yhden kävijän kirjoissa parhaat keikat kesän 2018 Sidewaysissa.
1. The National
Yhdysvaltalaisyhtye on malliesimerkki siitä, mitä monet kuvailevat sarkastisesti "faija-indieksi" tai "möhö-indieksi". Oli kuvaus mikä hyvänsä, The National soitti Sidewaysin parhaan keikan.
Se liikutti, oli alkukankeudessaan ja alkukankeuden jälkeen vauhtiin päästessään vilpitön. Ja mikä tärkeintä, yhtyeen valttikortti, lukion historian opettajan ja yliopiston kirjallisuuden professorin yhdistelmältä näyttävän laulaja Matt Berningerin viininhuuruinen syvä baritoni, nousi pääosaan.
2. Ruusut
Ensimmäisen keikkansa soittanut Ruusut ei vaikuttanut ymmärrettävistä syistä olevan Vestan tavoin kotonaan isolla lavalla. Yhtyeen kappaleet ja mahtavan innokas esiintyminen saivat kuitenkin odottamaan innolla Ruusujen uudelleen näkemistä keikkatilanteessa.
Siinä missä The Nationalin keikalla Matt Berningerin ääni nousi pääosaan, Ringa Mannerin ääni jäi Ruusujen keikalla analogisyntetisaattoreiden äänimassan jalkoihin. Ruusut on joka tapauksessa raikkain uusi asia kotimaisessa musiikissa vuosikausiin. Yhtyeen keikkakunto tulee varmasti hioutumaan kesän aikana vielä ensiesiintymistäkin vakuuttavammaksi.
3. Litku Klemetti
Muun muassa uuden kotimaisen indien kuningattareksi kutsuttu ja monilla muilla ylisanoilla kehuttu Litku Klemetti tasapainoilee bändeineen paikoin indieytensä ja hipsteriytensä kanssa uskottavuuden ja ärsyttävyyden rajamailla.
Sidewaysin lauantai-illassa Klemetti onnistui bändinsä kanssa pysymään poissa tuolta rajalta. Juna Kainuuseen -hitti jäi soittamatta, vaikka keikkaa oli katsomassa suuri väkijoukko ja yhteislauluhurmos olisi ollut taattu. Omaehtoisena tunnettu artisti on omaehtoinen myös livetilanteessa, ja keikka toimi ilman hittejäkin.
4. James Holden
Brittiläinen tuottaja ja dj esiintyi jäähallin "black boxissa" eli hallin sisään rakennetussa areenassa, jossa hallin katsomot oli peitetty mustilla verhoilla.
Holden oli festivaalien suurin yllätys, huolimatta siitä, että mies joutui buuttaamaan MacBookinsa kesken keikan. Orgaanista ja koneellista risteyttänyt esiintyminen vaikutti erityisesti rytmikkyydessään ja melodisuudessaan, vaikka instrumentaalimusiikista kyse onkin.
5. Rättö & Lehtisalo
Jos keikkaan sisältyy teatraalisuutta, keulahahmon hyvin persoonallisia ja lähes hypnoottisia tanssiliikkeitä sekä musiikkia, jonka olennaisimmat vaikutteet ja elementit on kuultu jo ennen vuotta 1980, ei tuollaiselle kombolle voi kuin hymyillä.
Lukuisissa eri projekteissa vaikuttava porilaiskaksikko Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo saivat aikaan juuri tuon efektin.