Kommentti: Apple Payssa parasta on kellolla maksaminen

Apple Pay tuli viimein tänään myös Suomeen. Julkaisukumppaneina ovat Nordea sekä St1, joiden kortit saa nyt lisättyä Apple Pay -maksutavoiksi.

Apple Pay mahdollistaa lähimaksamisen iPhonella, mutta se ei tunnu enää mullistavalta. Pankkien omien sovellusten voimalla kätevä mobiilimaksaminen on ollut arkipäivää Android-puhelimissa jo jonkin aikaa. Apple ei ole iPhonen NFC:tä pankeille suostunut avaamaan, joten maksamista iPhonella on saatu odottaa tähän Applen oman palvelun lanseeraukseen asti.

Maksaminen iPhonella on ihan kiva juttu, mutta maksaminen rannekellolla, eli Apple Watchilla, on vielä Suomessa uutta ja erikoista. Ja aika coolia. Maksaminen käy kätevästi: maksutoiminto aktivoituu Apple Watchissa painamalla kahdesti sivupainiketta, jonka jälkeen kellon voi viedä maksupäätteen lähelle ja maksu on sillä selvä. Ainakin vielä tänään lopputuloksena oli myös hämmentyneitä ilmeitä kassahenkilöiltä.

Apple Payn aktivointi Apple Watchissa edellyttää kellossa käytettävän nelinumeroista lukituskoodia, joka tarvitsee syöttää joka kerta, kun kellon laittaa ranteeseensa. Toisin kuin iPhonella, itse maksutapahtuman yhteydessä ei Watchilla tämän jälkeen tarvita enää mitään lisävahvistusta, koska kello tietää olevansa omistajansa ranteessa. Myös kelloon on mahdollista tallentaa useampia kortteja maksutavoiksi, joiden välillä voi vaihtaa helposti näytöllä pyyhkäisemällä ennen kellon viemistä maksupäätteen lähelle.

Alkuvaiheessa Apple Payn yleistymistä Suomessa rajoittaa vaatimus Nordean Visa- tai MasterCard- tai St1:n MasterCard-kortista. Muita pankkeja voi kuitenkin liittyä mukaan myöhemmin, kuten on tapahtunut maailmallakin. Pankkeja Apple Payssa hiertää Applen vaatima komissio Apple Paylla tehdyistä maksuista, joka on merkittävä osuus siitä, mitä korttien myöntäjät itse saavat.

Lisäksi S- ja K-ryhmien luvatussa maassa Apple Pay kaipaisi tukea myös näiden S-Bonus- ja Plussa-etuohjelmille. Vaikka Nordean korttiin voikin muuten liittää K-Plussan, ei se ainakaan vielä toistaiseksi toimi Apple Payn kanssa, vaan Plussa-edut joutuu ne halutessaan hoitamaan muovikortilla mikä tietenkin tuhoaa Apple Payn käytön helppouden näissä tilanteissa.

Maailmalla Apple Payta on jo alettu tai ollaan alkamassa käyttää maksamista laajemmin myös joukkoliikenteessä ja kanta-asiakasohjelmissa, mutta nähtäväksi jää, miten tältä osin Suomessa tilanne kehittyy.

Kaupoissa, ravintoloissa ja muualla lähimaksamisen ohella Apple Pay toimii maksutapana myös sovelluksissa ja verkkosivuilla. Maksaminen esimerkiksi Apple Payta tukevissa verkkokaupoissa voikin helpottua jatkossa huomattavasti, kun tarve korttitietojen syöttämiselle tai verkkopankkiin kirjautumiselle poistuu.

Lue myös:

    Uusimmat