Kommentti: Aavikon henget vakuuttivat tiedemiehen olemassaolostaan

– He tietävät akasiapuista kaiken ja ehkä enemmänkin kuin me tutkijat, paitsi ehkä dna:sta. Aavikon ihmisille pitää vain esittää oikeat kysymykset, koska muutoin he helposti kertovat ulkomaalaiselle sellaista, mitä ajattelevat ulkomaalaisen haluavan kuulla, Krzywinski kertoo Egyptin läntisellä aavikolla Gilf Kebirin tasangolla.

Matkasin Krzywinskin kanssa sadan hengen seurueessa Kamal -tutkimusmatkalla kaksi viikkoa maaliskuussa 2014. Viikingiltä näyttävä professori Krzywinski lumosi niin huumorillaan kuin huikealla tietovarannollaan. Krzywinski lähti Saharaan työkomennukselle 1984 ja sanoo olevansa edelleen samalla reissulla.

Hän viettää edelleen joka vuosi jopa kuukausia vaativissa aavikko-oloissa. Pisin yhtäjaksoinen tutkimusjakso satojen kilometrien päässä lähimmistä kylistä tai kaupungeista on kestänyt kolme kuukautta.

Sudanissa Krzywinski on tutustunut myös aavikon alkuperäisasukkaiden henkimaailma-käsityksiin.

– Henkiä asuu niin luolissa kuin akasiapuissakin. Kohtaamilleni ihmisille ne ovat tosia. Tiedemiehenä tietenkin suhtauduin henkikertomuksiin varauksella, Krzywinski kertoo.

– Odotimme sinua saapuvaksi, tervetuloa, miehet sanoivat.

Yksi kokemus Saharassa Sudanin maaperällä muutti tiedemiehen ajatukset.

– Olin saanut päähäni, että tietyn vuoren huipulla on akasiapuu, jota haluan tutkia. Paikalliset pitivät ideaani päättömänä eivätkä uskoneet puun olemassaoloon, Krzywinski muistelee.

Hän ylipuhui seurueen kipuamaan korkealle vuorelle. Matkaan lähdettiin auringonnousun aikaan ja kiipeäminen vei kuusi tuntia. Perillä vuoren huipulla odotti yllätys.  Huipun laakealla tasangolla kasvoi yksinäinen ylväs akasiapuu. Suurempi yllätys oli puun juurella. Puun varjossa istui kolme vanhaa miestä.

– Odotimme sinua saapuvaksi, tervetuloa, miehet sanoivat.

Kukin heistä kertoi hengen ilmestyneen heille edellisenä päivänä ja ilmoittaneen, että heidän pitäisi kivuta vuoren huipulle vastaanottamaan vierasta. Miehet lähtivät matkaan kukin tahoillaan, tapasivat toisensa vuorenhuipulla kasvavan puun luona ja istahtivat odottamaan.

– Tuon tapahtuman jälkeen jouduin miettimään perusteellisesti omaa suhdettani henkimaailmaan, Krzywinski kertoo.

Seuraavana yönä heräsin teltassani hyvin voimakkaaseen aistimukseen siitä, että telttani ympärillä käveli isoja, huomattavasti aavikkokettua suurempia otuksia, joiden hengityksenkin olin kuulevinani.

Aamulla ei hiekassa näkynyt muuta kuin omat jälkeni, mutta huomasin telttani vieressä pienenpieniä jäänteitä puun juurakoista.

– Tässä on joskus kasvanut akasioita. Niiden henget ilmeisesti ovat vielä paikalla, Krzywinski totesi vakavana mutta silmää iskien.

Krzywinski kertoi, että aavikon henget voivat majailla myös hiekassa, mistä syystä maahan ei koskaan saisi kaataa kuumaa vettä. Krzywinskin mukaan aavikon alkuperäisasukkaat uskovat henkien voivan olla vaaraksi vain aavikon asukkaille ja jättävän satunnaiset vierailijat rauhaan.