"Kommentoivat kiihkeätempoista nykyaikaa" – Color Dolor ja Sebastian Hilli saivat 20 000 euron Teosto-palkinnon

Teosto-palkinto jaettiin 16. kerran. Palkinto meni tänä vuonna kahteen eri osoitteeseen, kertoo Teosto tiedotteessaan.

Vaihtoehtopop-yhtye Color Dolor eli Stina Koistinen ja Nicolas "Leissi" Rehn jakavat vuoden 2019 Teosto-palkinnon säveltäjä Sebastian Hillin kanssa.

Sebastian Hillille kunnianosoitus tuli sävellyksestä Snap Music. Koistinen ja Rehn tekivät palkinnon arvoisia sävellyksiä, sanoituksia ja sovituksia Color Dolor -yhtyeensä levylle Love.

Koska palkinto meni kahdelle teokselle, on kummankin palkintosumma 20 000 euroa.

Eroavaisuuksistaan huolimatta tuomaristo löysi teoksista myös yhtäläisyyksiä. Tuomariston mukaan molemmat teokset ovat tunnelmaltaan ja toteutukseltaan kollaasimaisia ja kommentoivat omalla tavallaan kiihkeätempoista nykyaikaa.

Ehdokkaita oli tänä vuonna yhteensä seitsemän. Mukana olivat muun muassa Ulla Pirttijärven ja Hilda Länsmanin Solju-yhtyeen debyyttialbumi Odda Áigodat sekä Litku Klemetin Taika tapahtuu -levy.

Tuomaristoon kuuluivat edellisvuoden voittajat Astrid Swan ja Joona Toivanen sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professori Tuija Hakkila-Helasvuo ja Nelonen Median radioiden musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari.

Voittajat julkistettiin tänään Helsingissä Musiikkitalon ravintolassa järjestetyssä tapahtumassa. Palkinto jaettiin 16. kerran.

Mikä Teosto-palkinto?

  • Teosto on Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.
  • Teosto-palkinto jaetaan vuosittain yhdelle tai useammalle kotimaiselle musiikkiteokselle.
  • Vuonna 2018 palkinnon jakoivat laulaja-lauluntekijä Astrid Swan ja Joona Toivanen Trio.
  • Tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 2003 lähtien ja palkinnon päämääränä on kotimaisen luovan säveltaiteen edistäminen.
  • Ehdokkaat palkinnon saajaksi valitsee säännöllisesti vaihtuva, musiikkialan asiantuntijoista koostiva seitsenhenkinen esiraati.
  • Lopullisen valinnan ehdokkaiden joukosta tekee tuomaristo, johon edellisen vuoden voittajan tai voittajien edustajien lisäksi kuuluu kaksi Teoston johtoryhmän kutsumaa jäsentä.
  • Vuosittain jaettavan palkinnon arvo on 40 000 euroa. Palkinto jaetaan 1–4 musiikkiteokselle tai teoskokonaisuudelle.
  • Jos palkinnon saa vain yksi, palkintosumma on 25 000 euroa.
  • Palkinnon saava teos voi edustaa mitä tahansa musiikin lajia ja sen tulee olla edellisen vuoden tuotantoa.
  • Teosto-palkintoa ei valita myyntimäärien perusteella. Palkintoa jakavat Teoston asiakkaina olevat säveltäjät, sanoittajat ja musiikin kustantajat.

Artikkelia muokattu 26.4.2019 kello 9.39: Korjattu Sibelius-Akatemian nimi nykyisin käytettävään muotoon Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Lue myös:

    Uusimmat