Viime vuosina SM-liigassa hienosti menestynyt SaiPa vaihtoi toimitusjohtajaa keväällä. Lappeenrannan ylpeyden uusi nokkamies Marko Ek on työskennellyt tehtävässään reilut kahdeksan kuukautta.
SaiPassa hyvää työtä Riku Kallioniemi siirtyi Etelä-Karjalasta Helsinkiin SM-liiga Oy:n toimitusjohtajaksi. Kallioniemen aikana SaiPa nousi taloudellisesti kuilun partaalta jaloilleen ja myös urheilullinen menestys kohentui huomattavasti.
Kallioniemeä seurannut Ek ei ole ottanut edeltäjältään turhia paineita.
– Urheilubisnekseen kuuluu se, että välillä menee hyvin ja välillä huonosti. Toivottavasti hyvä meno jatkuu, mutta laaksoja tulee varmasti, Ek kertoo MTV Sportille.
Ek siirtyi SaiPan palvelukseen metsäteollisuuden puolelta, UPM Paper ENA:n myyntijohtajan paikalta. Hyppyä kiekon puolelle on helpottanut oma pelaajaura ja lappeenrantalaisuus.
– Tunsin ihmisiä paljon jo valmiiksi. Ei tarvinnut hypätä ihan tuntemattomaan.
Ek on huomannut, että SaiPan toimitusjohtajana voi löytää itsensä monesta eri tilanteesta.
– Pienessä organisaatiossa ei voi ajatella, että toimitusjohtaja istuu vain pöydän takana. Tässä on ollut ihan kaikkea työtä laidasta laitaan. Isossa yrityksessä se on enemmän lokeroitua. Nyt meitä on toimistossa kuusi ihmistä töissä, Ek vertailee.
Yleisömäärät laskussa
SaiPan urheilullinen menestys ei ole ollut tällä kaudella aivan toivottua. Joukkue on ennen torstain kierrosta sarjataulukossa sijalla 13 takanaan vain KooKoo ja Lukko. Toisaalta SaiPa eteni Champions Hockey Leaguessa 16 parhaan joukkoon. Siinä taival meni karille katkerasti tiistaina.