Kaikki kehittyneet teollisuusmaat ovat monikulttuurisia. Se on suuri voimavara, eikä sille ole globaalissa maailmassa vaihtoehtoa. Monikulttuurisuutta ei kuitenkaan saada toimimaan vain rakastamalla ja syleilemällä. Ei varsinkaan keskellä historiallista pakolaiskriisiä.
Kun Kosin lomasaaren rannoilta tulee kuvaa lapset kainalossaan itkevästä uupuneesta pakolaisisästä, Me Hyvät Ihmiset paasaamme, että jotain pitää tehdä. Pitää pelastaa ihmisiä hukkumasta ja rakentaa lisää kunnollisia vastaanottokeskuksia.
Kun tavallista luupäisempi kansanedustaja sanoo taistelevansa sen puolesta, että monikulttuurisuudesta päästään Suomessa eroon, Me Hyvät Ihmiset olemme pöyristyneitä. Järjestämme mielenosoituksen ja hehkutamme, miten hieno asia monikulttuurisuus on.
Hyvä, että Suomessa ja muualla on hyviä ihmisiä. Apua pitää antaa. Luupäät ja heidän rasistiset vihapuheensa pitää tuomita.
Toimivaa monikulttuurista yhteiskuntaa ei kuitenkaan rakenneta syömällä eksoottisia sörsseleitä katuruokatapahtumissa tai osallistumalla mielenosoituksiin, joissa vaaditaan rajojen avaamista epätoivoisille pakolaisille.
Myönnetään se: Ei toimi
Hyväntahtoisen syleilemisen sijaan useimmissa läntisissä teollisuusmaissa myös Meidän Hyvien Ihmisten pitäisi myöntää, että monikulttuurisuus ei toimi. Ei, vaikka se on kiistatta valtava voimavara.
Liittokansleri Angela Merkel myönsi viisi vuotta sitten ja sai heti Saksan Hyvien Ihmisten vihat niskaansa. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että useimmissa EU-maissa, ja aivan erityisesti Saksassa, siirtolaisten integroiminen on joko jätetty kokonaan tekemättä tai se on onnistunut huonosti.
Syy on päättäjien. Siis Merkelin ja kumppanien. Siirtolaisille ei ole luotu kunnollisia edellytyksiä kouluttautua, oppia kieltä, päästä työelämään ja integroitua osaksi kantaväestöä.
Samaan aikaan kolikon toinen puoli on lyöty laimin. Siirtolaisilta ei ole riittävän päättäväisesti edellytetty sopeutumista: kielen oppimista, paikallisen kulttuurin omaksumista, maan tapojen noudattamista ja kunnioittamista.
Liian monien Hyvien Ihmisten mielestä näin pitääkin olla. Heille ulkomaalaiselta vaatiminen on ulkomaalaisvastaisuuden synonyymi.
Aidat eivät auta
Euroopan pitäisi myös historiallisen pakolaiskriisin hoitamisessa katsoa kylmää totuutta suoraan silmiin: olla pragmaattisempi samaan aikaan, kun hädässä olevia autetaan.
Aitojen rakentaminen tai rajavalvonnan palauttaminen eivät ratkaise mitään. Montenegron, Albanian ja Kosovon julistaminen turvallisiksi maiksi on sekin vain kuuman puuron kiertämistä.
Kosovon sota synnytti joukon taloudellisesti ja poliittisesti torsoja maita, joista nyt pyritään paremman tulevaisuuden toivossa EU-alueelle. Entisen Jugoslavian alueen maita on autettava nousemaan jaloilleen niin, että ne joskus ovat kypsiä unionin jäseniksi. Vain näin elintasopakolaisuus saadaan kestävästi hallintaan.
Syyriasta, Irakista, Eritreasta ja Sudanista tulevat ”oikeat” pakolaiset pitää vastaan ja heille on tarjottava turvapaikka. Mutta tätäkään savottaa ei saa jättää kesken.
Saksa myöntää tarvitsevansa pakolaisia
Saksassa talouselämä korostaa jo kovaan ääneen, että esimerkiksi Syyriasta tuleville koulutetuille ihmisille on löydettävä mahdollisuudet jatkokoulutukseen, kielen opiskeluun ja sitä kautta työllistymiseen. EU:n suurin kansantalous, jonka eläkepommi tikittää, tarvitsee näitä ihmisiä.
Myös kestävyysvajeen runtelema Suomi tarvitsee, vaikka ammattiyhdistysliike pyristeleekin vastaan. Helsingin Hakaniemessä ollaan kyllä mieluusti Hyviä Ihmisiä, kun pitää vastustaa rasismia.
Mutta jos joku ryhtyy puhumaan pakolaisista taloutta ja työllisyyttä korjaavana voimavarana, kelloon tulee toisenlainen ääni. Perusuomalaisten luupäisyys on tässä asiassa samaa sukua.
Tänä vuonna Saksaan tulee jopa 750 000 turvapaikan hakijaa. Luku on huikea.
Läheskään kaikki eivät kuitenkaan jää pysyvästi. Ja on hyvä muistaa, että pelkästään viime vuonna Saksaan tuli 1,1 miljoonaa ulkomaalaista. 60 prosenttia heistä oli EU-kansalaisia ja noin puolet tästä joukosta on jo lähtenyt pois.
Vahva Saksa siis selviää pakolaistulvasta. Eikä Suomikaan siihen kaadu.
Auttaminen, lämpö ja läheisyys ovat välttämättömiä, kun ongelmaa ratkaistaan.
Samaan aikaan ulkomaalaisille on kuitenkin luotava aktiivisesti edellytyksiä sopeutua ja toisaalta edellyttää heiltä sopeutumista. Tämä kaikki maksaa, mutta loppupeleissä se myös kannattaa.