Kolumni: Isänmaan etu vaatii nyt lakkoilua

– Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, siellä on tulossa leikkauksia työttömyysturvaan, mikä koskee köyhää kansaa ja työmiestä. Näitä haluamme vastustaa.

Näin perusteli Yleisradiolle Tampereen Metallityöväen ammattiosaston ry:n eli Metalli7:n toimitsija Petri Lahtinen lakkoa, jonka viisi ammattiosastoa järjestää järjestää Pirkanmaalla 20. huhtikuuta. Osastoista neljä kuuluu Metallityöväenliittoon. Yksi on ammattiliitto Teamin paikallisosasto.

Reijo Ruokanen on Tekniikan Maailman, TM Rakennusmaailman ja Vauhdin Maailman vastaava päätoimittaja. Hän on MTV.fi:n vieraileva verkkokolumnisti, joka ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Lakko kestää vuorokauden. Sen piirissä on ainakin 14 yritystä. Reilu tuhat työntekijää jää pois töistä.

Voimassa oleva työehtosopimus velvoittaa työrauhaan, mutta poliittisia mielenilmaisuja se ei estä. Kun hallituksen toiminta tai kokoonpano ei miellytä, pistetään sorvit kiinni. Pirkanmaan lakko, siis poliittinen mielenilmaus, ei tietenkään aiheuta maan hallitukselle erityisiä ongelmia, mutta lakon piirissä oleville yrityksille se on raskas paikka.

Kun järeään aseeseen turvaudutaan, taustalla täytyy olla merkittävä syy, niinhän?

Vaarallisille vesille

Nyt on syyksi ilmoitettu siis se, että hallituksen kehysriihestä (24.4.-25.4.) ehkä on tulossa ikäviä päätöksiä.

Petri Lahtisella on toki lisääkin perusteluita lakolle:

– Se vaan on ikävä kyllä niin, että työpaikoilla ihmiset voivat huonosti ja palkoilla ei elä.

Nyt Lahtinen menee vaarallisille vesille. Kun hän puhuu palkoista ja työpaikkojen tunnelmista, mielenilmaus alkaa suuntautua hallituksen sijaan kohti työnantajia. Sen voi tulkita laittomaksi lakoksi. Siitä tulisi sakot.

En usko, että Lahtinen enää puhuu palkoista tämän asian yhteydessä.

Kääntääkö hallitus kelkkansa?

Kehysriiheä oikeampi syy Pirkanmaan lakolle löytyy kiky-sopimuksesta, jossa Metallityöväenliitto on mukana. Sopimus ahdistaa osaa liiton jäsenistä. Erityisesti monilla vasemmistoliittolaisilla on ollut vaikeuksia hyväksyä sitä.

Pirkanmaan poliittisen lakon veturina on Metalli7:n puheenjohtaja Antti Salonen, joka ylsi kuntavaalissa vasemmistoliiton varavaltuutetuksi Tampereella. Petri Lahtinen oli sitoutumattomana ehdokkaan SKP:n listalla. Hän ei tullut valituksi.

Mikä on todennäköisyys sille, että hallitus kehysriihessään päättää muuttaa suunnitelmiaan sen vuoksi, että Pirkanmaalla tuhat työntekijää jätti menemättä töihin? Nolla.

Entä jos Pirkanmaan demarit innostuvat tukemaan mieltään osoittavia ammattiosastoja ja panevat vireille lisää mielenosoituksia, siis lakkoja? Joko silloin hallitus kääntää kelkkansa? Ei.

Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi vuotta. Suomen talous alkaa osoittaa piristymisen merkkejä. Hallitus ei saanut perussuomalaisia lukuunottamatta ruhtinaallisesti kuonoonsa kunnallisvaaleissa.

Hallituksella ei ole mitään tarvetta muuttaa politiikkaansa juuri nyt. Vuoden kuluttua tilanne on ehkä toinen. Silloin tehdään jo vaalityötä.

 

Lue myös:

    Uusimmat