Yh-äitien yleisesti paheksuttu tapa nauttia lapsivapaista viikonlopuistaan ei todellisuudessa ole niin kamalaa, miltä kuulostaa.
”Miksi te yh-äidit edes olette tehneet lapsia, jos niin nautitte lapsivapaista viikonlopuistanne? Facebook täynnä kuvia, joissa mammat ovat lähdössä radalle ja hehkuttavat lapsivapauttaan, kun lapsi on isällään.”
Jotakuinkin näin esitti asiansa eräs huolestunut kansalainen eräässä suositussa Facebook-ryhmässä. Ehkä tarkoitus oli vain provosoida, mutta vastaavia keskustelunaloituksia olen nähnyt muitakin. Ainahan tätä on ihmetelty. Niin, miten yksinhuoltajaäiti voi nauttia lapsivapaistaan? Eikö korrektimpaa olisi itkeä peiton alla ikäväänsä ja rauhoittua vasta, kun lapsi on turvallisesti kotona?
Kotona mistä? Toisen vanhempansa luota, jonne lapsi mielellään menee nauttimaan itse olostaan.
Eihän kyse ole siitä, että äiti nauttii, kun lapsi on poissa, vaan hän ottaa kaiken irti siitä omasta ajastaan, jonka hän joutuu väkisinkin kohtaamaan ihan kai lastenvalvojankin suosituksesta. Se on surullista, jos se yksi baarissa napattu peiliselfie sitten sotii jonkun ajatusmaailmaa vastaan. Siis miten joku kehtaa pitää hauskaa?
Hauska on myös ajatus siitä, että perheenlisäystä suunniteltaessa olisi jotenkin ollut tiedossa, että matka lapsen isän kanssa jatkuu eri teitä. En minä ainakaan tiennyt raskaana ollessani, että joutuisin ikinä edes miettimään käsitettä lapsivapaa viikonloppu. Elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu, ja kun se nyt on lapsen ja tämän isänkin etu, että nämä pääsevät näkemään toisiaan, ja lapsi nauttii olostaan siellä, niin olisiko se nyt kuitenkin ok, jos kotiin yksin jäädessäni minäkin käyttäisin ajan iloisesti hyväkseni? Tekisin vaikkapa niitä asioita, joiden tekeminen lapsen ollessa kotona kai aiheuttaisi aikamoista paheksuntaa: harrastaisin seksiä ja näkisin ystäviä kuohuviinin ja lärvilautasen merkeissä? Olisin muuten aika paljon kiukkuisempi ja yksinäisempi äiti, jos näitä asioita ei koskaan pääsisi tapahtumaan.