Kolmoismurhaaja Lauri Johansson oikeudessa: "Mä olin aika iso pomo ja mun yläpuolella oli vain yksi mies, Keijo"

Vuosaaren palkkamurhan hovikäsittelyssä kuultiin Jari Aarniota – näin hän puhui oikeudessa 4:36
Vuosaaren palkkamurhan hovikäsittelyssä kuultiin Jari Aarniota maanantaina 20. syyskuuta – näin hän puhui oikeudessa

Lauri Johansson kuvasi Keijo Vilhusta 2000-luvulla Suomen keskeiseksi alamaailman tekijäksi. – Mä olin aika iso pomo ja mun yläpuolella oli vain yksi mies, Keijo, Johansson sanoi oikeussalissa. Johansson tosin totesi, ettei Vilhunen kuitenkaan ollut vielä vuonna 2003 M.O.R.E.:n selkeä johtaja.

Johanssonia kuultiin todistajana ns. Ünsal-jutussa, jossa huumepoliisin ex-päällikköä Jari Aarniota ja alamaailman ex-pomoa Keijo Vilhusta syytetään 2000-luvun alun murhasta.

Kolmesta murhasta tuomittu Johansson oli aikanaan ammattirikollinen.

– Keijo oli keskeinen alamaailman vaikuttaja jo yhdeksänkymmentäluvulla, Johansson sanoi.

Johansson kertoi, että hän perusti N.B.K.-jengin 1999. Seuraavana vuonna Jokelan vankilassa syntyi M.O.R.E -järjestö, joka oli alamaailman kattojärjestö. Vilhunen oli perustamassa M.O.R.E.:a ja N.B.K. oli M.O.R.E.:n nyrkki.

Mikä on Vilhusen suhde rahaan? Syyttäjä Perttu Könönen kysyi.

– Hänellä sitä ainakin oli, Johansson vastasi. – En tiedä onko enää. Raha maistuu kaikille ammattirikollisille. Ei hän poikkea muista.

Minkälainen Vilhusen suhtautuminen oli väkivallan käyttöön?

– Ei hän syyllistynyt mihinkään vakavaan. Tosin kerran hän uhkasi puhkoa mun silmät Sörkan vankilassa 1996.

Johansson arveli, että Vilhunen voisi määrätä väkivaltaisia tehtäviä.

Johansson ei muista

Vuonna 2003 tapahtuneesta murhasta syytetään nyt Aarniota ja Vilhusta. Molemmat kiistävät syytteen. Aikanaan teosta tuomittiin neljä ammattirikollista elinkautisiin.

Syyttäjien mukaan Aarniolla oli etukäteen yksityiskohtaista tietoa palkkamurhasta, mutta hän ei pyrkinyt estämään sitä. Vilhunen taas oli syyttäjän mukaan järjestelemässä murhaa.

Molemmat kiistävät murhan.

Johansson kertoi salissa, ettei muista oliko hän kuullut ruotsalaisturkkilaisen murhasta etukäteen. Johansson totesi, ettei hän halunnut tietää tapauksesta jälkikäteenkään. – Ei se koskenut mua.

– Mun käsitys on se, että tässä oli tarkoitus puhua Keijolle elinkautinen, koska hän paljastui Aarnion vasikaksi.

Johansson sanoi, ettei tiedä, mikä Vilhusen rooli murhassa on ollut.




Lue myös:

    Uusimmat