Kolmiodraama-ohjelman tuoreimmassa jaksossa Heidi saa vastauksia Juhon ristiriitaiseen käytökseen.
Kolmiodraama-ohjelmassa torstaina 19. helmikuuta MTV3-kanavalla nähtävässä jaksossa Juho haluaa tavata kiivaan yhteenoton vuoksi aiemmin poismuuttaneen Heidin vielä kerran. Kaksikko keskustelee kuluneen kauden tapahtumista rauhallisesti. Tilanteet asunnolla äityivät riitaisiksi, kun Heidi koki Juhon käytöksen muuttuneen häntä kohtaan
Juho avautuu Heidille, että kuluneesta alkuviikosta on jäänyt kehno tunnelma ja pyytää omalta osaltaan anteeksi käytöstään.
– Minulla ei ollut tarkoitus aiheuttaa pahaa mieltä, vaan pyrin sillä avoimeen keskusteluun, Juho sanoo.
Heidi kertoo miehelle kokeneensa itsensä nöyryytetyksi.
– Koin itseni todella alistetuksi siinä tilanteessa, Heidi toteaa.
Kaksikko on yhtä mieltä siitä, että molemmilla on hyvin erilaiset tyylit kommunikoida asioista ja tilanteet aiheuttavat väärinkäsityksiä. Juho kertoo halunneensa pyytää anteeksi.
– Kiva saada anteeksipyyntö, mutta se olisi voinut tulla aikaisemmin, Heidi toteaa.

