Kolmasosa Suomessa juotavasta kahvista tulee Meiran tehtaalta – palo jatkuu, tuotantokatkoksen pituutta ei osata arvioida

Näin kahvipaahtimon tulipalo syttyi – haastattelussa Meiran toimitusjohtaja 2:27
Näin kahvipaahtimon tulipalo syttyi: MTV haastatteli Meiran toimitusjohtajaa.

Meiran kahvipaahtimon tulipalolla voi olla vaikutusta suomalaisten kahvipöytiin. Helsingin Vallilassa sijaitsevassa Meiran tehtaassa valmistetaan lähes kolmannes suomalaisten juomasta kahvista. Paahtimon suosituimpia kahvimerkkejä ovat Kulta Katriina, Saludo ja Segafredo.

Tulipalon vaikutukset suomalaisten kahvipöytiin riippuvat siitä, kuinka nopeasti Meira pääsee jälleen aloittamaan tuotantonsa.

Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo ei vielä kuitenkaan osaa arvioida, kuinka pitkä tuotantokatkos paahtimolle tulipalon vuoksi tulee.

– Palokunta on yhä siellä paikalla. Emme ole päässeet tarkistamaan vahinkojen laajuutta. Sitten kun pääsemme kuivattamaan paikkoja, osaamme sanoa tarkemmin, hän toteaa tiistaina aamupäivällä.

Kahvin lisäksi mausteita

Meiran tehtaalla syttyi tulipalo maanantaina aamupäivällä. Tulipalo on ullakkorakenteissa eikä sitä ole saatu sammutettua.

– Se on aika hankalassa ontelorakenteessa ja sitä pystyy vain yläpuolelta kattoa avaamalla sammuttamaan. Se on mennyt aina palo-osastosta toiseen, palomestari Sami Lappalainen kertoi maanantaina.

Sinisalon STT:lle kertoman mukaan ullakkotiloja tuhonneen palon syyksi epäillään kahvin paahtokoneen tuotantoprosessissa tapahtunutta häiriötä. Syttymissyystä ei kuitenkaan ollut tiistaina aamupäivällä varmuutta.

Kahvin lisäksi tehtaalla tehdään lähes yli neljännes suomalaisten käyttämistä mausteista. Mausteita valmistetaan Sinisalon mukaan kuitenkin rakennuksen toisessa päässä.

Meira Oy on osa italialaista Massimo Zanetti Beverage  -konsernia, joka on Euroopan suurimpia kahvialan yrityksiä. Italialainen pörssiyhtiö on omistanut Meiran vuodesta 2002. 

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat