Kollageenivalmisteita urheilun tueksi? "Perusjumppaajalle rahanhukkaa"

Kauppojen ravintolisähyllyillä saattaa törmätä kollageenivalmisteisiin, joiden kerrotaan esimerkiksi vahvistavan lihasmassaa ja muita elimistön kudoksia. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ei suosittelisi niitä perusliikkujille. 

Kollageeni on tukikudoksen yleisin valkuaisaine, jota löytyy esimerkiksi sidekudoksista. Nuoren ihmisen elimistö tuottaa itse kollageenia, mutta aikuisiässä tuotanto alkaa hiipua.

Lisäkollageenia tarjoavat hyvinvointikauppojen kollageenikapselit ja -jauheet. Niiden kerrotaan toimivan lihasmassan säilyttäjinä ja kasvattajina sekä nivelten, luiden, ihon, kynsien ja hiusten kunnosta huolehtijana. 

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ei näe kollageenilisistä olevan hyötyä luuston hoitamiseen. Borg kertoo, että kollageenilisien hyödyistä sidekudosten vahvistamisessa on kuitenkin alustavaa tutkimusnäyttöä. Tutkimusta on kuitenkin tehty Borgin mukaan lähinnä gelatiinilla, jota voidaan valmistaa teollisesti pilkkomalla kollageenisäikeiden välisiä sidoksia.

– Kova tutkimusnäyttö on kesken. Alustavan tutkimusnäytön mukaan kollageenilisä vahvistaa sidekudoksia, mutta on toinen asia, ehkäiseekö se vammoja, Borg sanoo.

Vahvistuminen perustuu kollageenin sisältämiin aminohappoihin, jotka alustavien tutkimusten perusteella hakeutuvat ihmisen sidekudoksiin. Sidekudoksilleen vahvistusta tarvitsevat varsinkin huippu-urheilijat, sillä huipulla olemisen edellytyksenä on mahdollisimman monta tervettä harjoituspäivää. Urheilumaailmassa seurat ja urheilijat käyttävätkin jo kollageenilisiä.

– Erilaiset jänne- ja lihasvauriot ovat merkittävä syy, miksi urheilijat joutuvat sivuun. Ymmärrän, että vammautumisen pelossa urheilijat kollageenilisiä käyttävät, Borg toteaa.

Borg myös muistuttaa, että urheilijat ovat valmiita kokeilemaan ja käyttämään elimistön kestävyyttä parantavia asioita, vaikkei tutkimusnäyttö olisi valmis. Borg itse ei lähtisi käyttämään kollageenilisiä eikä suosittelisi niitä liikuntaharrastuksen tueksi. 

– Ei niistä varmaan haittaa ole, ellei lisiä syö ihan poskettomasti. Perusjumppaajalle ne ovat kuitenkin aika rahanhukkaa.

Mikäli alustavat tutkimustulokset pitävät paikkansa, kollageenilisistä saattaisi olla hyötyä urheilijoiden lisäksi esimerkiksi vanhusten sidekudosten kunnon ylläpitämisessä. Tutkijoiden piirissä kollageenilisät eivät silti Borgin mukaan ole kuuma aihe.

– Toki aina, kun tulee kaupallisia intressejä tai ilmenee potentiaalisia terveyshyötyjä, tulee lisää tutkimuksia. Toistaiseksi kyseessä on kuitenkin vähän tutkittu aihe.

Fitness-buumin varjopuolet

Lue myös:

    Uusimmat