Kokoomuksen Lehti: Hallitus ohjaa laivaa, mutta potkuri väännetään väärään asentoon

Kansanedustaja Lehden mielestä yhteiskuntasopimuksessa on vesitetty paikallinen sopiminen . 1:31

Hallituspuolue kokoomuksessa on pettymystä työmarkkinajärjestöjen linjauksiin paikallisesta sopimisesta.

Kansanedustaja Eero Lehti (kok.) kuvailee neuvottelutuloksen linjauksia kolmiloikan aluksi, jossa ei päästy edes lankulle.

Lehden mukaan pienet yritykset ovat niitä, jotka palkkaavat lisää työvoimaa ja jos paikallista sopimista ei saada aikaan, siitä kärsivät ennen kaikkea työttömät.

– Suomi ei ole demokraattinen maa näissä asioissa. Tätä laivaa kyllä hallitus komentosillalta ohjaa, mutta konehuoneessa on miehiä, jotka vääntävät potkurin väärään asentoon ja peräsimessä henkilöitä, jotka eivät halua hallituksen suuntaan ohjata tätä laivaa, sanoo Lehti MTV Uutisille.

Lehti kehottaa hallitusta huolella pohtimaan, mitä muita toimenpiteitä sillä on käytettävissä kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi.

Kansanedustaja Harri Jaskari (kok.) vaatii että kokoomus on tiukkana, jotta hallitusohjelman lupaukset pidetään.

Jaskari vaatii paikalliseen sopimiseen mallia, jossa pystytään aidosti yritystasolla sopimaan asioista. Hän haluaa lisätietoa varsinkin siitä, kuka määrittelee yrityksen olevan kriisitilanteessa, jolloin paikallisesti voidaan sopia selviytymistoimista.

Lue myös:

    Uusimmat