Mainos

Koko vartiointiala kolmen päivän lakkoon keskiviikkona: Lentokentän turvatarkastuksen ja ydinvoimaloiden työntekijät lakon piirissä

Vartiointialan sovittelu päättyi tänään tuloksettomana, tiedottavat Palvelualojen ammattiliitto ja Palvelualojen työnantajat. Keskiviikkona alkaa koko vartiointialaa koskeva lakko.

Vartiointialan sovittelu päättyi tänään. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala katsoi, ettei sovintoesityksen antamiselle ollut edellytyksiä.

Vartiointialan lakko alkaa siis aiemman ilmoituksen mukaisesti keskiviikkona ja päättyy perjantaina. Lakko koskee koko vartiointialaa ja sen piirissä ovat esimerkiksi lentokentän turvatarkastuksen työntekijät, ydinvoimaloiden ja sairaaloiden vartijat ja järjestyksenvalvojat.

Vartiointialan työehtosopimusneuvotteluja on käyty viime keväästä asti PAMin ja Palvelualojen työnantajat Paltan kesken.

PAM:in mukaan palkankorotusten kustannusvaikutuksesta oli osapuolten välillä jo yhteisymmärrys, mutta kiista koskee ennen kaikkea korotusten kohdentumista. Palta taas kertoo, että palkankorotusten taso ei riittänyt PAM:ille.

Vartiointialan työehtosopimuksen piirissä on noin 8500 työntekijää, jotka työskentelevät muun muassa vartijoina, turvatarkastajina, vahtimestareina ja arvokuljettajina.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.