Koko kylän suuri suru – iso etsijäjoukko järkyttyi kadonneen 3-vuotiaan kuolemasta

Eilen Turengissa kadonnutta 3-vuotiasta tyttöä etsimässä oli poliisin apuna Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan etsijöitä, mutta myös paikkakuntalaisia. 

Poliisin mukaan maastossa oli kaikkiaan noin 100 ihmistä etsimässä.

3-vuotias tyttö oli kadonnut oman kotinsa pihasta noin puoli kymmenen maissa aamulla. Hänen mukanaan oli kaksi koiraa, joista isompi oli palannut myöhemmin kotipihaan. Poliisi tiedotti katoamisesta ensimmäisen kerran noin yhdentoista maissa. 

Etsintöihin osallistunut paikkakuntalainen nainen kertoo, että etsinnät olivat hyvin organisoituja.

– Poliisi kiittelikin, että heillä ei olisi ollut mitenkään resursseja haalia tällaista etsijämäärää, nimettömänä pysyttelevä nainen sanoo.

Etsijät jaettiin ryhmiin ja tyttöä haettiin noin kilometrin säteeltä kotipihasta. 

Etsintöjä vaikeutti se, että maassa oli hankikanto, eikä lumeen jäänyt näin jalanjälkiä.

Puoli neljän maissa etsintöjen johtaja ilmoitti surullisen uutisen. Tyttö oli löytynyt läheisestä joesta.

– Otimme tiedon hiljaisen järkyttyneinä vastaan. Etsinnöissä oli mukana jonkin verran pieniä lapsia ja vanhempia myös lähitaloista, nainen jatkaa.

– Pidimme myös hiljaisen hetken, nainen jatkaa.

Pieni paikkakunta hijleni suru-uutisen saavuttua. Illalla joen läheisyyteen, jonne tyttö oli hukkunut, oli tuotu kymmenittäin kynttilöitä.

– On tämä ihan kamalaa. Koskettaa todella kovasti, omat lapset ovat samanikäisiä, sanoi paikalle pysähtynyt, Turengissa asuva 27-vuotias Heta.

Lue myös:

    Uusimmat