MTV Turengissa: 3-vuotiasta etsimässä lukuisia paikallisia – helikopteri ilmassa

Janakkalan Turengissa kadonnutta 3-vuotiasta tyttöä on saapunut etsimään lukuisia paikallisia asukkaita poliisin avuksi.

MTV:n paikalla olevan toimittajan mukaan poliisien apuna etsinnöissä on Vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan jäseniä, mutta runsain määrin myös lähialueen ihmisiä, jotka ovat halunneet tulla auttamaan etsinnöissä.

– Etsinnät ovat erittäin hyvin organisoitu. Ihmisiä jaetaan täällä etsintäryhmiin, Ulla Rannikko kertoo.

– Poliisin mukaan nyt käydään läpi vielä kellareita ja muita sisätiloja, Rannikko jatkaa.

– Etsintöjä tehdään myös läheisen joen tuntumassa, jonne on matkaa noin 100-200 metriä.

3-vuotias tyttö katosi talon pihapiiristä aamupäivällä noin puoli kymmenen maissa. Hänestä ei ole toistaiseksi havaintoja.

– Etsintöjä vaikeuttaa se, että maassa on nyt kantohanki, eikä siinä näy jalanjälkiä.

Rannikko kertoo, että katoamispaikkaa ympäröi pelto ja paljon metsää.

– Alueet, joista tyttöä etsitään ovat laajat.

Etsinnöissä käytetään apuna pienoiskopteria, moottorikelkkoja ja helikopteria.

Tytöllä oli yllään kukallinen takki, violetit housut, vaaleanpunaiset hansikkaat ja oranssi pipo. Lapsen mukana oli myös sekarotuinen koiranpentu.

– Poliisi kertoi äsken, että tytön matkassa oli ollut alkujaan kaksi koiraa, mutta vanhempi koirista oli palannut kotiin.

Lue myös:

    Uusimmat