Kokaiini yleistyy nyt niin, että se uhkaa näkyä jo suomalaisten työterveydessä – aineen ominaisuus houkuttaa tiheään käyttöön

4:46
Videolla Kaarlo Simojoki kertoo, miten hänestä kasvavaan kokaiinin käyttöön tulisi puuttua

Kokaiini on yhä erityisesti keski- ja ylemmän luokan käyttämä huumausaine, arvioi A-klinikka Oy:n toimitusjohtaja ja lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki. Siksi käytön yleistyminen voi näkyä työterveyshuollossa ja tuottaa omia haasteitaan.

Kokaiini on kohtuullisen kallis huumausaine, johon liittyy myös populaarikulttuurin myötä syntynyt status paremman luokan huumausaineena.

THL:n jätevesitutkimusten tulokset viittaavat vahvasti siihen, että kokaiinia käytetään erityisesti viikonloppuisin. Sen käyttö näkyy lisääntyneen erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Tällaisia vaikutuksia kokaiinilla on

Simojoen mukaan kokaiini on harvoin henkilön ensisijainen syy hakeutua palveluiden piiriin, vaan syynä saattavat olla kokaiinin käytön aiheuttamat psyykkiset tai somaattisiset oireet.

Kokaiinilla on piristävä ja virkistävä vaikutus, mutta sen vaikutusaika on lyhyt. Simojoen mukaan vaikutuksen loppumisesta mahdollisesti seuraava huonovointisuus voi johtaa siihen, että kokaiinia käytetään useitakin kertoja saman illan aikana.

Toistuvan käytön myötä kasvava toleranssi voi johtaa siihen, että käyttöannos voi nousta nopeastikin. Isommat annokset taas lisäävät käytön terveysriskeihin. Samalla riskit käytön lopettamisesta seuraaviin oireisiin, kuten masennukseen, kasvavat.

Jutun alussa olevalla videolla Simojoki kertoo tarkemmin kokaiinin vaikutuksista, haitoista ja siitä, miten hänestä ilmiöön tulisi puuttua.

2:02
Näin THL kertoo kokaiinin käytön yleistymisestä ja sen taustoista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja