Koira keksi nerokkaan keinon saada omistajat jäämään sen kanssa koko päiväksi kotiin: "Se tietää, että me tiedämme sen teeskennelleen"

Tämä koira todistaa, että myös vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.

Yhdysvaltalaisilla Kennady Longhurstilla ja hänen aviomiehellään Alex Salsberrylla on aivan erityislaatuinen koira; Sullivan, tuttavallisemmin Sully. Koira on nimittäin oppinut keinon, jolla se saa omistajiensa huomion helposti kokonaan itselleen. 

Eläinlääkärikin hämmästyi terveen koiran oireista

Viime torstaina Kennady kertoo tulleensa kotiin lounaalle, jossa häntä vastassa oli oudosti ääntelevä lemmikki. Kennadyn mukaan koira yski ja piti aivan samanlaista ääntä kuin se olisi yrittänyt selvittää kurkkuaan. Omistaja huolestui toden teolla rakkaasta lemmikistään ja soitti aviomiehelleen, joka lähti välittömästi kotiin kesken työpäivän auttaakseen kipeää koiraansa.

Huolestunut Kennady oli jo ehtinyt etsiä netistä tietoa koirien elvytyksestä, kun yhtäkkiä koira alkoi taas käyttäytyä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se heilutti häntäänsä, juoksi ympäriinsä ja oli jälleen oma iloinen itsensä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kotiin kesken työpäivän saapunut Alex jäi kuitenkin kotiin koiran kanssa, mutta yskä ei palannut koko iltana. Mutta seuraava aamuna kun omistajat olivat lähdössä töihin, Sullyn yskä palasi kuin taikaiskusta. Pariskunta päätti työskennellä kotoa käsin ja viedä lemmikkinsä eläinlääkärille heti kuin mahdollista.

– He antoivat meille joitain antibiootteja mahdollisen bakteeri-infektion varalta, mutta mitään siihen viittaavia oireita ei ilmaantunut. Lääkäritkin olivat hämillään, nainen kertoo.

Lääkäri ehdottivat syyksi muun muassa kennelyskää, mutta kaikki testit osoittivat koiran täysin terveeksi. Kyseessä olikin ilmeiesti vain koiran temppu, jolla se oli kerjännyt huomiota. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Olemme aika varmoja, että se tietää, että me tiedämme sen teeskennelleen. Se on vain tuhma huijaaja, joka halusi ylimääräistä huomiota – ja poika todella sai sitä. Olemme lellineet sitä niin paljon, että se on mahdollisesti oppinut, että jos se käyttäytyy oudosti, vietämme sen kanssa koko pävän, nainen kertoo.

Ehkä koira kuitenkin huomasi menneensä liian pitkälle, sillä eläinlääkärikäynnin jälkeen yskä on pysynyt visusti poissa.

Buzzfeedin haastatteleman professori, Colin Allenin, mukaan koira tuskin tietoisesti huijasi, vaan kyseessä oli luultavasti ennemminkin opittu käytösmalli.

Lähde: Buzzfeed

***


Lue myös:

    Uusimmat