Vapaana ollut koira hyökkäsi kolmen ihmisen kimppuun Raisiossa, poliisi tiedottaa.
Välikohtaus tapahtui Raisiossa Raisionkaarella, lähellä Metsäsyltyntien risteystä. Poliisi sai ilmoituksen asiasta kello 23.22. Kun poliisi pääsi tapahtumapaikalle, koira oli yhä aggressiivinen ja uhkaava. Poliisi kertoo lopettaneensa koiran ampumalla.
Koira ehti aiheuttaa vammoja kolmelle ihmiselle, joista kaksi sai vakavia vammoja. Uhreista nuorin oli 16-vuotias. Poliisin mukaan kenenkään vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia.
Koiran omistajaa epäillään koiran vartioimatta jättämisestä sekä vamman tuottamuksesta. Omistaja ei ollut paikalla hyökkäyksen aikaan.