Mainos

Kohu-uutisointi ärsyttää kansaa

Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestiskandaali ja pääministeri Matti Vanhasen Ruusus-kirjan kohu ovat herättäneet tänä keväänä vilkkaan keskustelun yksityisyydestä ja sananvapaudesta.

MTV3:n nettikyselyssä noin 23 prosenttia oli sitä mieltä, että sananvapautta tulisi rajoittaa Suomessa. Monen vastaajan mielestä julkisuuden henkilöiden tai poliitikkojen yksityiselämän penkominen on mennyt liian pitkälle.

Vaikka runsaat 76 prosenttia kyselyyn vastanneista olikin sitä mieltä, ettei Suomessa ole sananvapautta likaa, koki moni myös näistä vastaajista poliitikkojen yksitysasioiden retostelun julkisuudessa ärsyttävänä.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen ymmärtää, että kohu-uutisointi häiritsee kansaa.

- Tämä kevät on ollut kova kokemus monelle median käyttäjälle ja kansalaiselle. Aika pitkällehän tässä on menty ja ymmärtääkseni erityisesti vanhempi väki on kiusaantunut tämäntyyppisestä julkisuudesta. Kohujen myötä myös moni tärkeä asia on jäänyt taka-alalle. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että myös yksityiselämän piirteet kertovat poliitikoista tärkeää tietoa, jota me äänestäjinä ja kansalaisina tarvitsemme.

Hyvärinen myös muistuttaa, että julkisuuden henkilön yksityisyyden suoja on kapeampi kuin tavallisen kansalaisen.

- Näin on lähes jokaisessa länsimaisessa demokratiassa. Uskoisin, että nimenomaan niissä maissa, joissa sanan- ja lehdistövapautta on eniten rajoitettu, on myös tämänkaltainen aineisto on kaikkein vähäisintä.

Hyvärinen ottaa esimerkiksi Venäjällä hiljattain sattuneen tapauksen, jossa presidentti Vladimir Putinin suhdekuvioista kertonut lehti joutui vaikeuksiin kirjoitustensa vuoksi. Moskovski Korrespondent -lehden julkaisu keskeytettiin pian kohu-uutisoinnin jälkeen, myös lehden päätoimittaja erosi tehtävistään.

Sananvapaus on demokratian peruspilari

MTV3:n nettikyselyssä kävi selvästi ilmi, että valtaosa kansasta on tyytyväisiä Suomen sanavapaustilanteeseen. Runsaat 76 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomessa ei ole liikaa sananvapautta.

Tilanteeseen tyytyväiset katsoivat, että sananvapaus on demokratian peruspilari, jota ei tulisi missään muodossa rajoittaa.

Hyvärinen pitää kyselyn tulosta odotettuna ja hyvin perusteltuna.

- Kuulostaa siltä, että vastaajat ovat viisasta väkeä. He näkevät, että sananvapaus toteutuu Suomessa erittäin hyvin. He myös kokevat, että ihmiset voivat vaikuttaa asioihin ja ilmaista mielipiteensä.

Lähdesuojaan puuttuminen huolettaa

Hyvärinen on maailman lehdistönvapauden päivänä huolissaan siitä, että monet poliitikot haluavat puuttua toimittajan lähdesuojaan.

- Toimittajalla on oltava oikeus salata lähteensä. Myös lähteellä on oltava oikeus esiintyä nimettömänä esimerkiksi käräjille menevissä jutuissa. Lähdesuoja on tärkeä sananvapauden peruskivi ja siihen ei pitäisi puuttua.

Hyvärinen kuitenkin peräänkuuluttaa lähdesuojakysymyksessä myös toimittajien vastuullisuutta.

- On syytä pohtia, kuinka lähdesuojaa myönnetään ihmisille. Emme saa luisua myöskään halpa-arvoiseen ilmiantoyhteiskuntaan, jossa ihmisiä saa häpäistä ja nolata nimettömänä ja selkään puukottaen, Hyvärinen pohtii.

Sananvapaus on laajentunut viime vuosina valtavasti internetin puolella. Hyvärinen toivoo, että sananvapaussäännöksiä pohdittaisiinkin entistä aktiivisemmin internetympäristössä.

- On löydettävä vastuullisuutta ja vapautta korostavia sääntöjä kustantajien omasta toimesta. Näillä saataisiin jonkinlaista rotia netin keskustelupalstoille. Samalla saataisiin taattua vapaus, jotta viranomaiset eivät pysty aloittamaan suurta nettisivustojen sulkemisten sarjaa, joka on ollut nähtävissä muun muassa joissakin Aasian maissa.

Tänään vietetään maailman lehdistönvapauden päivää. Päivällä halutaan edistää tiedotusvälineiden vapautta sekä muistuttaa, ettei lehdistönvapaus ole itsestäänselvyys.

MTV3:n nettikyselyssä kysyttiin, onko Suomessa liikaa sananvapautta. Kyselyyn on vastannut noin 2000 ihmistä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.