Kohu-Tiura: Poika joutui sairaalaan - jättää tehtävänsä

Ylen Ajankohtaisessa Kakkosessa tiistaina vieraana ollut Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura paljasti, että jättää nyt luottamustoimet puolueessa.

– Minua on kaksi vuotta vainottu, Tiura kertoi haastattelussa, mutta ei suostunut sanomaan kuka ja miten.

– Minä en ole saanut olla kahteen vuoteen rauhassa vaalien jälkeen. Hyvä että sain olla lauantaina hautajaisissa rauhassa. Poikani oli pääsiäisenä kolme päivää tiputuksessa sairaalassa ja hyvä että sielläkään sain olla rauhassa, Tiura kertasi viime päivien kohuja.

– Olen tehnyt nyt pääsiäisenä ratkaisun, että jätän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan tehtävän. Toivon, että tämän päätöksen myötä saan rauhan tehdä tätä kansanedustajan työtä. En ole tehnyt oman tulevaisuuteni suhteen kuitenkaan mitään päätöstä, Tiura vastasi uteluun siitä, lähteekö hän ehdolle 2011 eduskuntavaaleihin.

– Joskus elämässä vaan tulee sellainen tilanne että täytyy miettiä mikä on elämässä tärkeää.

– Mä toivon että mä saan työrauhan ja saan elää rauhassa perheeni kanssa. Mulla on puolitoistavuotias poika jonka turvallisuudesta mä olen myös vastuussa.

Tiura asuu avoliitossa toimittaja Olli Ainolan kanssa. Heillä on lokakuussa 2008 syntynyt Eemeli-poika yhdessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat