Kohu Huippumalli haussa -ohjelman vanhojen jaksojen ympärillä jatkuu – nyt Jay Manuel puhuu loukkaavista kohtauksista: "Se teki oloni äärimmäisen epämukavaksi"

Jay Manuel kertoo tunteneensa olonsa hyvin vaivaantuneeksi useissa vanhoissa Huippumalli haussa -kohtauksissa.

Yhdysvaltalainen juontaja ja entinen huippumalli Tyra Banks on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä luomansa Huippumalli haussa -ohjelman vanhoista jaksoista. Joissakin ikonisen ohjelman jaksoissa on nähty kohtauksia, jotka on nykypäivänä koettu laajalti ongelmallisina sekä loukkaavina. Ohjelmaa esitettiin Yhdysvalloissa vuosina 2003-2018, yhteensä 24 tuotantokauden verran. Banks juonsi itse kaikki ohjelman tuotantokaudet yhtä lukuun ottamatta. 

Tuotantokausien 1-18 aikana ohjelman luovana johtajana toimi Jay Manuel, joka kertoo nyt tunteneensa olonsa hyvin epämukavaksi sen joitakin kohtauksia kuvatessa. Manuelin mukaan hän kuitenkin pelkäsi puhua asiasta ääneen. Yksi tapauksista, joka sai Manuelin vaivaantumaan perinpohjin, oli muun muassa kun Banks kehotti mallikokelas Kim Stolzia olemaan puhumatta avoimesti lesboudestaan.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Näitä tyttöjä valmennetaan kertomaan rehellisesti itsestään ja kertomaan Tyralle keitä he ovat, ja sitten Tyra sanoi noin, joten se tuntui hieman epäreilulta. Voit nähdä sen mallin kasvoilta, kun hän näytti ajattelevan, että "Hetkinen, minun käskettiin kertoa kaikki itsestäni, mutta nyt kerrot minulle, ettei minun pitäisi sanoa tätä?", Manuel totesi antamassaan haastattelussa. 

Toinen laajaa keskustelua herättäneistä tapauksista ohjelmassa oli sen neljänneltä tuotantokaudelta, jolloin eräissä kuvauksissa mallit maskeerattiin edustamaan eri etnisyyksiä. Manuelin mukaan hän ei pitänyt ajatuksesta tuolloinkaan. 

– Tunsin oloni niin, niin, niin epämukavaksi tämän asian kanssa. En ikinä saanut käsikirjoitusta introihini tai muuhunkaan, enkä tiennyt kuinka pystyisin teeskentelemään tätä. Pelkäsin, että tulisin kantamaan tämän harteillani, koska olin luova johtaja, mutta se ei ollut ideani. Etnisyyksien vaihtaminen lisättiin siihen. Sen oli tarkoitus olla aivan eri konsepti. Muistan sen erittäin kirkkaasti. Minun käytännössä käskettiin toimeenpanna tämä luovuus, ja se teki oloni äärimmäisen epämukavaksi.  

Banks vastasi hiljattain saamaansa kritiikkiin omalla Twitter-tilillään, myöntäen ohjelman menneet ylilyönnit. 

– Olen nähnyt viestejä joidenkin menneiden Huippumalli haussa -jaksojen kohtausten tunteettomuudesta ja olen samaa mieltä. Muistellen noita, nuo olivat todella vääriä valintoja. Arvostan rehellistä palautettanne ja lähetän teille niin paljon rakkautta sekä virtuaalisia haleja, Banks kirjoitti päivityksessään.  

Lisäksi kohua on herättänyt muun muassa tapaus ohjelman 6. tuotantokaudelta, jolloin Banks totesi Danielle Evansille, ettei tämä voisi koskaan saada kilpailussa tavoiteltua CoverGirl-meikkibrändin sopimusta hammasrakonsa kanssa. Evans totesi alunperin, ettei hän aio korjauttaa hammasrakoaan, mutta suostui lopulta kaventamaan rakoa hammaslääkärillä hieman. Evans voitti tuotantokautensa. 

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja