Klaus Härö palasi Viron historiasta Helsingin Bulevardin pölyiseen taidekauppaan: Tuntematon mestari on kaunis ja viisas elokuva vanhan miehen auringonlaskusta

Klaus Härön edellinen elokuva oli kansainvälinen läpimurto Miekkailija. Viron neuvostoajan historiaan sijoittunut draama oli Golden Globe-ehdokas, samoin se pääsi ulkomaisten Oscar-ehdokkaiden semifinaaliin  ja sai Jussin vuoden parhaana kotimaisena 2015.

Nyt Härö on palannut nykypäivän Helsinkiin, mutta ei nykypäivän trendeihin.  Tuntematon mestari -elokuvassa aika on liikuttavalla tavalla pysähtynyt.

Vanhan taidekauppiaan galleriassa on harmaata ja pölyistä. Kierrejohtoinen lankapuhelin on hänen bisneskanavansa.

Pyysin heti: Älä luovuta ideaa muille!

Tämän elokuvan on käsikirjoittanut Anna Heinämaa, kuten myös Miekkailijan. Tuntematon mestari on elokuva vanhasta taidekauppiaasta, joka haluaa jo lähteä eläkkeelle. Mutta vielä pitää näyttää – yksi hieno ostos pitäisi tehdä.

– Kun Anna kertoi ideasta, sanoin heti, että et kai vaan ole antanut sitä kenellekään muulle ohjaajalle. Aistin siinä heti jännittävän draaman, jossa on hiljainen intensiteetti.

– Pidän elokuvista, joissa katsotaan kulissien taakse. Pinnalta katsoen ei näytä oikein miltään, mutta sitten paljastuu jotain aivan muuta. Kun vanha mies lähtee hakemaan taulukauppaa viimeistä kertaa, panokset ovat korkealla, kuvailee Klaus Härö.

Anna Heinämaa ei ole vieraalla maalla tämän aiheen äärellä.

– Työskentelin 10 vuotta äitini taidekaupassa Helsingin Bulevardin kulmilla, samoissa maisemissa, missä tämäkin elokuva pääosin tapahtuu. Opin tuntemaan alan ihmisiä ja ilmapiiriä. Elokuva perustuu osittain näihin kokemuksiini.

Jos saisin uuden mahdollisuuden...

Klaus Härö kiteyttää elokuvan ajatuksen näin: Jos ihminen saa vielä uuden mahdollisuuden, osaako hän sen käyttää. Anna Heinämaa jatkaa, että elokuvaa voi seurata jännittäen, onnistuuko vanha mies kaupassaan, kun hän uskoo löytäneensä  tuntemattomaksi jääneen mestariteoksen.

– Ja sitten lopulta joudumme kysymään, tätäkö mies lopulta etsii – vai jotain ihan muuta.

Elokuva tapahtuu suurelta osin Helsingin Bulevardilla, mutta se voisi tapahtua vaikka Manhattanin taidekaupassa. Miten paljon käsikirjoittaja mietti Miekkailijan menestyksen jälkeen, vetääkö tämä maailmalla?

En miellytä yleisöä

– En mieti tätä lainkaan. En usko, että hyvää tarinaa voi kirjoittaa ajatellen, miten paljon miellytän muita tai miten tätä voi markkinoida. Kirjoittaminen on sillä tavalla itsekäs omien oivallusten prosessi. Päähenkilön pitää muuttua ja oivaltaa muutos.  Ja sen myötä kirjoittaja itsekin oivaltaa, että tätähän minä tarkoitin!

Mestarin lavastus on suorastaan mehukkaan aito ja syksyisen Helsingin kuvat tavattoman kauniita. Klaus Härö naurahtaa, että kiitos vaan, koska juuri mikään elokuvan sisälavastuksissa ei ole aitoa. 

Taidekauppa on rakennettu studioon. Vanhat nuhruiset ja paksut taulukatalogit on painettu elokuvaa varten. Mutta melkein kaikki taulut ovat sentään aitoja.

Härö kertoo, että helsinkiläiset taidehuutokaupat tulivat auliisti avuksi. Elokuvan tekijät saivat käyttöönsä kymmeniä aitoja tauluja. Ohjaaja kuvailee taidekaupan maailmaa kiehtovasti.

– Raha ei itsessään ole eteenpäin vievä voima, vaan se kaupanteko. Se että taulut liikkuvat ja vaihtavat omistajaa.

Entäs ne värit ja maisemat?

– Halusin syksyisen auringonlaskun sävyjä, koska tämä on ihmisen auringonlaskun tarina.

On se vielä fiksukin

Taidekauppiaan roolissa on Klaus Härön luottomies Heikki Nousiainen. 

– Klaus on tarkka kaveri, mutta hän ottaa aina vastaan palautetta ja ehdotuksia. Ja sitten hän sanoo, että "ei kuule tommonen mene läpi".

– Hän osaa elokuvan tekemisen alusta loppuun, lavastuksen ja värit. Jos hän jotain haluaa, niin sellainen lopputuloksesta tulee. Ja sitten hän on vielä fiksu mies!

Heikki Nousiainen viihtyy yhä elokuvissa ja näyttämöllä. Talvella hän astuu Kansallisteatterissa yleisön eteen poikansa Mikko Nousiaisen kanssa. Näytelmä on Sammakkokuningas ja aihe on teatterissa harvinaisempi, NHL-jääkiekkoilijan elämä.

– Klausille kyllä sanoin, että Las Vegasiin en lähde festivaalireissulle. Molemmat lonkat on leikattu viime keväänä ja koneessa istuminen otti jo Berliinin matkalla koville, hymyilee leppoisa filmitähti.

Pyydän katsojalta aikaa – miten palkitsen

Klaus Härö tekee pohjavireeltään vakavia elokuvia, mutta hän ei ole lainkaan sisäänpäin kääntynyt etäinen artisti. Ohjaaja ei peittele innostustaan ja rakkauttaan elokuvaan.  Valmiin teoksen esille laittamiseen hän suhtautuu suorastaan nöyrästi.

– Minähän pyydän katsojalta aika paljon. Pyydän, että hän antaisi kaksi tuntia elämästään elokuvani äärellä. Toivon, että katsoja voisi lähteä teatterista ajatellen, että  elokuvani ansiosta elämä olisi vähän rikkaampaa.