KKK-kaapuun pukeutunut selittää tekoa: Tyhmä päähänpisto

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Ku Klux Klan -asuun pukeutunut 19-vuotias piti tekoaan hetkellisenä, tyhmänä päähänpistona.

Päijät-Hämeessä asuva mies oli mennyt mielenosoituspaikalle sanojensa mukaan kaverin ehdotuksesta ja saanut tarvikkeet asuunsa paikallisesta kaupasta.

Miestä epäillään julkisesta kehottamisesta rikokseen ja Suomen lipun häpäisemisestä. Lisäksi selvitetään, onko Hennalan tapahtumassa syytä epäillä rikosta nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Poliisin mukaan epäilty kiistää käyttäneensä ilotulitteita tilanteessa. Hän ei myöskään ole kertomansa mukaan heitellyt kiviä. Epäilty kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa eikä hänen tiedetä kuuluvan mihinkään aktivistiryhmään.

Poliisille ei ole tullut lisää yhteydenottoja henkilöiltä, jotka olisivat loukkaantuneet tai olleet vaarassa Hennalan tapahtumissa. Poliisille on ilmoitettu kolmen Suomen Punaisen Ristin työntekijän olleen vaaravyöhykkeellä kivien heittelyn aikana.

Kokonaisuutta tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Poliisi selvittää lisäksi, onko syytä epäillä rikosta nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Juttu on luokiteltu rasistiseksi rikokseksi eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi.

Lue myös:

    Uusimmat