Kissa toi omistajalleen eläviä hiiriä – keksi lopulta paremman lahjan: "Kauhean suloista"

Kissan kotiin raahaamiin pikkujyrsijöihin ja lintuihin kyllästynyt mies sai lemmikin ymmärtämään, etteivät elolliset olennot saaneet omistajaa riemuihinsa. Niinpä kissa tajusi tuoda jotain muuta.

Baloo-kissa jumaloi omistajaansa Beniä. Alun perin Ben otti kissan ex-tyttöystävänsä kanssa, mutta eron jälkeen kissa päätyi lopulta miehen ja tämän kymmenen kämppäkavereiden asuntoon asumaan.

Jatkuva meteli ja juhliminen eivät ärsytä Baloo-kissaa, joka viihtyy hyvin ihmisten keskellä. Myös naapurit tuntevat Baloon hyvin, kertoo Metro.

"Saatoin herätä siihen, että se oli rinnallani jotain suussaan"

Kaikkien ihmisten joukosta kissan suosikki on kuitenkin omistaja, Ben, jolle Baloo on halunnut osoittaa kiintymystään raahamalla kotiin pieniä hiiriä ja lintuja. Kissa saattoi hypätä makuuhuoneen ikkunasta suoraan omistajansa rinnan päälle aamuisin tarjotakseen lahjuksiaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vaikka ajatus oli Baloon itsensä mielestä varsin kaunis, Ben ei juuri välittänyt lemmikkinsä eleestä – etenkään siksi, että kissan kotiin raahamat tuliaiset olivat edelleen elossa.

– Saatoin herätä siihen, että se oli rinnallani suussaan jotain, jonka se sitten tiputti kasvoilleni tai rinnalleni ja maukaisi, Ben kertoo.

– En tiedä, odottiko se minun ajattelevan, että se oli aamiainen vai oliko se puhtaasti lahja.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Se näytti aina hämmentyneeltä ja surulliselta"

Omistaja ei koskaan huutanut Baloolle, mutta yritti kuitenkin tehdä selväksi, etteivät sen lahjat olleet toivottuja. Ben kertoo, hypänneensä lahjoja saatuaan sängystään yrittäen saada kotiin raahattua elävää pikkueläintä kiinni.

– Kun sain sen kiinni, katsoin kissaa ja sanoin: "Lakkaa tuomasta minulle näitä", sitten heitin sen (eläimen) ikkunasta sen edessä.

– Se näytti aina hämmentyneeltä ja surulliselta, mikä sai oloni tuntumaan aika kurjalta. En voi olla sille vihainen siitä, että se on kissa, ja sitä paitsi olen aika varma, että se ajatteli toimivansa oikein.

"Suuri helpotus"

Kaiken kaikkiaan Baloo toi isännälleen kahden kuukauden sisään pari tusinaa pientä jyrsijää sekä kaksi lintua. Eläimet vapautettiin luontoon "kevyesti traumatisoituneina", mutta muutoin kunnossa. Benin mukaan yhdestäkään ei vuotanut verta ja linnut lähtivät lentoon hyvin.

Baloo kuitenkin oppi lopulta. Parin kuukauden lahjojen hylkäämisen jälkeen Baloo alkoi tuoda omistajalleen lahjoja, joita tämä osasi arvostaa. Puiden lehtiä.

– Joskus se oli pieni oksa, joskus valtava lehti. Ne olivat aina isoja, kivan näköisiä lehtiä. Se oli suuri helpotus niistä elävistä hiiristä aamuisin, että osoitin kiitollisuuteni ottamalla lehden ja leikkimällä sillä, kun se (Baloo) istui rinnallani.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ben uskoo omistajan reaktion vakuuttaneen kissan sen aamuisista toimista.

– Se tiesi tekevänsä jotain oikein nyt. Se saa minut pohtimaan, että ehkeivät ne hiiret olleet välttämättä ruoaksi, vaan puhdas lahja, ja se yritti vain selvittää, mistä pidän.

Ben kertoo sydämensä sulavan ajatuksesta, että pikkuinen Baloo käyttää aamulenkkinsä juuri sopivan lehden etsimiseen.

– Se on kauhean suloista.

Lähde: Metro

***

Lue myös:

    Uusimmat