Kiss-tähdellä harvinainen miesten rintasyöpä

Legendaarisen Kiss-yhtyeen rumpali Peter Criss sairastui kaksi vuotta harvinaiseen miesten rintasyöpään.

Taistelu rintasyöpää vastaan on jo voitettu kanta. 63-vuotias rokkari taisteli sairautta vastaan julkisuudelta piilossa.

– Järkytyin, kun sain tietää sairaudesta. En voinut uskoa, että joudun kokemaan tällaisen koettelemuksen, Criss kertoi tunnoistaan CNN-kanavalle.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet miehen elämässä omien sanojen mukaan yhtä helvettiä. Rokkari havaitsi syövän vuonna 2007, kun huomasi kyhmyn rinnassaan.

– En uskonut, että se olisi mitään vakavaa. Vaimoni kehotti minua menemään tutkimuksiin.

Kasvain leikattiin helmikuussa ja jatkotutkimuksissa selvisi, että kyseessä on pahanlaatuinen kasvain. Uusi leikkaus oli vuorossa seuraavassa kuussa.

– Se oli varsinainen painajainen. Tulin vihaiseksi kaikille. En voinut uskoa, että joudun kokemaan tämän kaiken. Olin kauan aikaa vihainen mies, Criss tunnustaa.

Toisen leikkauksen jälkeen oli vuorossa positiivisia uutisia. Syöpä oli havaittu niin varhaisessa vaiheessa, ettei miehen tarvinnut turvautua sädehoitoihin.

Harvinainen syöpä

Tunnettu rokkari ei halunnut kertoa sairaudestaan julkisesti vasta kuin nyt.

– Halusin salata sairauteni. Keskustelin asiasta paljon vaimoni kanssa, mutta emme puhuneet asiasta muille, jottei tieto leviäisi. Lehdet voivat olla ilkeitä.

Kiss-tähti sairastui harvinaiseen miesten rintasyöpään, ja se teki asian miehelle kiusalliseksi.

– Rintasyöpä ei ole tauti, joka yhdistetään miehiin. Aiheesta ei löydy edes kirjallisuutta miehille. En ole koskaan nähnyt televisiossa miestä puhumassa omasta rintasyövästään, Criss päivittelee.

Rokkari halusi kuitenkin itse tulla julksisuuteen asian tiimoilta, koska haluaa tukea kanssaveljiään.

– Moni tulee kuolemaan tähän tautiin vain sen takia, ettei tutki itseään kunnolla. Tutkikaa itsenne, mies kehottaa muita sukupuolensa edustajia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat