Kuoleman kerrotaan olleen onnettomuus.
Kiss-yhtyeen kitaristina tunnetun Paul "Ace" Frehleyn kuoleman aiheutti päähän saadut vammat. Aiheesta uutisoi muun muassa TMZ ja Us Weekly.
Us Weeklyn ja TMZ:n näkemän kuolinsyyraportin mukaan Frehleyn kuoleman aiheutuneet vammat syntyivät kaatumisen seurauksena.
Kaatuminen aiheutti aivohalvauksen, kallonmurtumia ja kovankallonalaista verenvuotoa (eng. subdural hematoma). Kuolema luokiteltiin onnettomuudeksi.
Lue myös: Kiss-kitaristi Ace Frehley on kuollut
74-vuotiaana kuolleen Frehleyn kuolemasta uutisoitiin lokakuun puolessa välissä. Muusikon omaiset kertoivat asiasta tällöin tiedotteessa.
Reilu viikko aiemmin Frehley ilmoitti peruvansa kaikki loppuvuoden esiintymiset terveyssyistä.
Teatraalisissa kasvomeikeissä esiintynyt yhdysvaltalaisyhtye Kiss nousi suursuosioon 1970-luvulla. Frehley kuului Paul Stanleyn, Peter Crissin ja Gene Simmonsin kanssa yhtyeen alkuperäiseen ja tunnetuimpaan kokoonpanoon.
New Yorkin Bronxissa vuonna 1951 syntynyt Frehley liittyi Kiss-yhtyeeseen 1970-luvun alussa. Frehleyn käsialaa oli yhtyeen alkuaikoina kehitelty, salaman muotoisista S-kirjaimista muodostunut logo.

