MC5:n perustajiin lukeutunut kitaristi Wayne Kramer on kuollut

Yhdysvaltalaisen MC5-yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Wayne Kramer on kuollut. 

Asiasta kerrotaan yhtyeen ja Kramerin Instagram-sivuilla. Kramer oli kuollessaan 75-vuotias.

Kramer kuoli perjantaina sairaalassa Los Angelesissa. Asiasta kertoi uutistoimisto AP:n mukaan hänen läheinen ystävänsä ja Kramerin voittoa tavoittelemattoman järjestön johtoon lukeutunut Jason Heath, jonka mukaan kitaristin kuolinsyy oli haimasyöpä.

Vuonna 1963 Detroitissa perustettu MC5 toimi esikuvana The Clashille ja monille muille yhtyeille. Yhtyeen poliittisesti kantaaottavat sanoitukset ja suoraviivaisesti esitetty rock-musiikki vaikuttivat vahvasti myöhemmin syntyneen punk-liikkeen estetiikkaan.

Musiikkilehti Pitchforkin mukaan yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1969. Live-albumi Kick Out the Jamsia seurasi vain kaksi muuta levyä ennen kuin muusikoiden tiet erkanivat vuonna 1972.

Vankilasta järjestöhommiin

Brittilehti Guardianin mukaan joka ikinen yhtyeen levyistä oli kaupallinen floppi ja yhtyeen hajoaminen oli ainakin osittain seurausta vararikon partaalle joutumisesta sekä huumeiden käytöstä.

Vuosina 1975–1978 Kramer päätyi istumaan vankilatuomiota myytyään kokaiinia peitetehtävässä toimineille poliiseille. Telkien takana hän soitti Pitchforkin mukaan vankilabändissä.

Vankila-aikojen jälkeen Kramer oli Pitchforkin mukaan perustamassa Jail Guitar Doors -nimistä voittoa tavoittelematonta järjestöä Yhdysvaltoihin. Omien sanojensa mukaan järjestö "tarjoaa soittimia ja mentorointia vankeudessa olevien kuntouttamiseksi musiikin muuntavan voiman avulla".

Järjestön juuret ovat Britanniassa, jonne sen perusti muusikko Billy Bragg vuonna 2007. Järjestön nimi viittaa The Clashin saman nimiseen kappaleeseen, joka kertoi Wayne Kramerin vangitsemisesta.

Kramer jatkoi Guardianin mukaan MC5:n hajoamisen jälkeenkin musiikin parissa ja vankilasta vapautumisen jälkeen hän vaikutti muun muassa New Yorkissa. Soolodebyyttinsä Kramer puolestaan julkaisi vuonna 1995.

Superyhtye ja kolmas studioalbumi

MC5:ttä niin ikään perustamassa olleet Fred Smith ja Rob Tyner kuolivat Guardianin mukaan jo 1990-luvulla, mutta vuosituhannen alkuvaiheilla Kramer kasasi superyhtyeen soittamaan MC5:n musiikkia. Kyseiseen orkesteriin lukeutuivat Kramerin lisäksi Cultin Ian Astbury ja Motörheadin Lemmy Kilmister.

Guardianin mukaan yhtyeen kokoonpano ei ollut jatkossa aivan näin tähtiloisteinen, mutta MC5 heräsi uudelleen henkiin livekokoonpanoksi ja teki muun muassa 50-vuotiskiertueen vuonna 2018.

Kramer oli brittilehden mukaan ollut kuolemansa aikoihin aikeissa julkaista MC5:n kolmannen studioalbumin. Julkaisun oli suunniteltu tapahtuvan tämän vuoden keväänä.

Yhtyeen kenties tunnetuinta kappaletta, Kick Out the Jamsia ovat versioineet aikojen saatossa muun muassa Rage Against the Machine, Pearl Jam sekä Michael Monroe.

–  Hänellä oli ainutlaatuinen sekoitus syvää viisautta ja syvää myötätuntoa, kaunista empatiaa ja sitkeää vakaumusta. Hänen yhtyeensä MC5 käytännössä keksi punk rock -musiikin, Rage Against the Machinen kitaristi Tom Morello suitsutti Krameria Instagramissa.

Lue myös:

    Uusimmat