Kirvelevästi munannut MM-johtaja Charles Leclerc sätti itseään: "Tämä on iso virhe"

Tulosruutu teki selkoa Emilia-Romagnan GP:n tapahtumista.

Ferrarin Charles Leclerc sätti itseään menetettyään palkintokorokesijan F1-sarjan Emilia-Romagnan GP:ssä ahnehtimisensa seurauksena.

Leclerc oli kiinni kolmossijassa, mutta alkoi hermoilla kilpailun loppupuolella varikkopysähdyksensä jälkeen. Hän tuhahti tiimiradioon, että hänen mielestään keskikovat renkaat olisivat olleet alle laitettuja pehmeitä kumeja parempi vaihtoehto.

Hiukan edellään toisena ajanutta Red Bullin Sergio Péreziä jahdannut Leclerc takoi kilpailun nopeimpia kierroksia, mutta pyörähti ja luisui pian rengasvalliin. Hän joutui vaurioituneen autonsa kanssa varikolle, ja putosi yhdeksänneksi. Monacolainen nousi lopulta kuudenneksi, mutta tulos oli tapahtuneen jälkeen selkeä pettymys MM-sarjaa johtavalle kuljettajalle.

– Tuota pyörähdystä ei olisi pitänyt tapahtua tänään. Kolmossija olisi ollut parasta, mihin olisin voinut kyetä. Meillä ei ollut paljoa enempää vauhtia, ja olin liian ahne. Maksoin hintaa siitä ja menetin seitsemän potentiaalista pistettä verrattuna kolmanteen sijaan, jolla olin aiemmin, Leclerc sanoi Skylle.

– Se on sääli. Ne seitsemän pistettä ovat varmasti arvokkaita MM-sarjan lopussa. Tätä ei saa tapahtua uudelleen.

Leclerc johti ennen sunnuntain kilpailua MM-sarjaa 40 pisteen erolla Ferrari-tallikaveriinsa Carlos Sainziin, jonka kisa päättyi lähdön kolarissa McLarenin Daniel Ricciardoon. Nyt Leclercin kaula ero kisan voittaneeseen, MM-sarjassa toiseksi nousseeseen Red Bullin Max Verstappeniin on 27 pinnaa.

Leclerc huomioi, että Red Bull on ollut Ferraria nopeampi Jeddan ja Imolan radoilla, kun taas Ferrari on ollut nopeampi Bahrainissa ja Melbournessa.

– Tämä on hyvin, hyvin tiukkaa, ja uskon, että se tulee pysymään sellaisena lopun kautta ja siksi jokainen pieni virhe maksaa.

– Tämä on iso virhe. Mutta itse asiassa seuraus virhe huomioon ottaen olisi voinut olla paljon suurempi. Se oli vain seitsemän pistettä tänään, mutta se voisi maksaa enemmän ensi kerralla, joten minun täytyy olla huolellinen.

Lue myös:

    Uusimmat