Kirstie Alley avautuu paino-ongelmistaan

Näyttelijätär Kirstie Alley on kenties maailman kuuluisin jojo-laihduttaja, eikä häpeä myöntää sitä. Paino-ongelmat ovat pääosassa myös naisen laihduttamisprojektista kertovassa televisio-ohjelmassa.

Kirstie Alley on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten komediasarjasta Cheers. Lisäksi hän on tehnyt monia elokuvia, kuten Hei, kuka puhuu ja Vaarallinen syrjähyppy.

Näyttelijän uran lisäksi Alley on tullut tunnetuksi myös paino-ongelmistaan ja lukuisista laihdutuskuureistaan, joista hän on kirjoittanut myös kirjan.

– Kun ihminen lihoo, hän samalla huijaa itseään kaikin mahdollisin tavoin. Kun painoni alkoi vuonna 2008 nousta, mietin, että näytän hyvältä, vaikka painaisinkin 70 kiloa. Näytän hyvältä, vaikka painaisin 75 kiloa. Jotkut vaatteet menevät päälleni, vaikka olisin 80-kiloinen. Eikä kukaan sanonut minulle suoraan, että olen lihava. Seuraavaksi painoinkin jo yli 95 kiloa ja saatoin katsoa itseäni peilistä vain kaulasta ylöspäin, Alley kertoo Ladies' Home Journalin haastattelussa.

Samalla hän myöntää, että lihomisessa oli myös hyvät puolensa.

– Toisaalta, lihominen oli maailman paras asia. Jokainen ateria oli juhlaa. Saatoimme matkustaa Italiaan ja syödä pastaa, tryffeleitä ja jälkiruokaa ja suunnitella saman tien seuraavaa uskomatonta ateriaa. Minulla ei koskaan ole ollut niin hauskaa, Alley toteaa.

Hauskuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ennen kuin Alley alkoi kärsiä ylipainostaan.

– Itsetuntoni oli periaatteessa nollassa, joten oli vaikeaa kontrolloida syömistä. Olin todella epävarma itsestäni. En enää lähtenyt ulos, etenkään ravintoloihin. Lopetin ystävieni tapaamisen. Annoin periksi kaiken ilkeyden keskellä ja kadotin itseni siinä prosessissa. Se oli helvettiä.

Vuonna 2005 Alley tähditti Fat Actress -sarjaa, joka suhtautui ironisesti Alleyn paino-ongelmiin. Tuoreimmasta laihdutusprojektistaan Alley päätti tehdä tosi-tv-sarjan, jonka nimeksi tuli Elämää suurempi Kirstie Alley.

– Halusin tehdä ohjelman tästä matkasta. Näette ennen- ja jälkeen-kohtauksia ja haluan näyttää, mitä todella tapahtuu kodissani, hän kuvailee sarjaansa.

Elämää suurempi Kirstie Alley AVA-kanavalla lauantaisin kello 22.00.

AVA

Lue myös:

    Uusimmat