Kirsi polki ensimmäistä kertaa sähköpyörällä, kun tapahtui jotain yllättävää – kypärä pelasti hengen: "Ajattelin, kun lensin tangon yli, että nyt tuli kuolema"

0:41
Katso Kirsin kuvaama video sairaalavuoteelta, jossa hän kertoo onnettomuudessa sattuneista vammoista.

Kuopiolainen Kirsi Mömmö oli juuri tehnyt unelmistaan totta hänen vuokrattuaan sähkömaastopyörän. Kirsin suunnitelmissa oli lähteä kokeilemaan uutta menopeliä pyöräreissulle ystävänsä luokse. 

Matkalla Kirsi ehti käydä lähileipomossa hakemassa herkkupussin, jolla hän yllättäisi ystävänsä.

– Naureskelin leipomossa, että olo on kuin karkkikaupassa, kun saan ajalla tällaisella pyörällä, Kirsi muistelee.

Kirsi ei kuitenkaan ikinä päässyt herkkupussinsa kanssa ystävänsä luokse.

Parin minuutin pyöräilyn jälkeen hän ajoi pyörätietä pitkin loivaan alamäkeen. Vauhti ei ollut kova, mutta kauempana edessä pihalta pyörätielle ilmestyi auto.

Kirsi säikähti autoa ja painoi käsijarrua. Jarrutus on liian voimakas – hän lensi pyörän selästä suoraan asfalttiin.

– Lensin siitä suoraan kahdella voltilla ilmaan kasvot edellä maahan. Ajattelin, kun lensin tangon yli, että nyt tuli kuolema. Olin siinä sitten kolme minuuttia tajuttomana, kunnes havahdun auttavan ohikulkijan: ääneen "ei mitään hätää, apu on tulossa".

Kypärä pelasti hengen

Ambulanssissa Kirsi muistaa kysyneen ensihoitajalta, toimiiko hänellä vielä raajat. Ensihoitajalla ei ollut antaa vastausta kysymykseen. Järkyttävä olotila valtasi Kirsin.

– Olin ihan varma siinä tilanteessa, että en enää ikinä pysty liikkumaan.

Helpotus valkeni Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Kirsille. Hän pystyi liikuttamaan raajojaan, mikä tuntui hänestä siinä tilanteessa lottovoitolta.

Kirsi ei ole usein pitänyt pyöräilyreissuillaan kypärää, koska hän on kokenut hiusten asettuvan huonosti kypärän sisällä. Tälle pyöräreissulle Kirsi oli kuitenkin päättänyt ottaa kypärän mukaansa, mikä pelasti hänen henkensä.

– Olen aina ajatellut, että minulle ei satu mitään ja olen niin varovainen liikenteessä.

Kaatumisen seurauksena lääkäri totesi Kirsille murtuneen leuan ja vasemman käden. Hampaita tulisi menemään myös uusiksi.

Kirsin mukaan törmäys asfalttiin oli sen verran kova, että ilman kypärää hänen kallonsa olisi todennäköisesti murtunut.

Onneksi leikkaushoitoa ei tarvittu. Murtunut leuka saatiin painamalla takaisin paikalleen. Käden parantumiseen arviotiin kuluvan 3—4 viikkoa, mutta hampaiden kunnostamiseen saattaa mennä jopa vuosi.

– Tällä hetkellä syön noin neljän viikon ajan kylmiä nestemäisiä ruokia pillillä. Minulla on tikkejä suu täynnä.

Auttavat tukiverkostot

Vahvojen särkylääkkeiden lisäksi Kirsin oloa on helpottanut hänen saama hyvä hoito sekä ystävien tuki. Häntä on käyty katsomassa ja auttamassa arjen askareissa. Hän on muun muassa saanut kukkia ja kahvia ystäviltä.

– Olen aina ollut kova menijä ja tekijä, mutta nyt minun on ollut pakko pysähtyä ja elää hissukseen.

Kirsin työnantaja on myös tukenut häntä kuntoutuksessa. Hän ei ole tuntenut oloaan yksinäiseksi. Kukaan ole syyttänyt häntä tapaturmasta tai kohtalokkaasta uuden pyörän hankinnasta.

Kirsi on ollut todella häkeltynyt ihmisten positiivisista eleistä. Hän pelkäsi aluksi saavansa ikävää palautetta tapaturmastaan.

Jopa pyöräfirma, josta hän vuokrasi sähkömaastopyörän lähetti oman tukensa. Kun Kirsi parantuu, hän pääse vielä kokeilemaan sähköpyöräänsä turvallisesti, jotta hänelle ei jäisi pyöräkammoa.

Yllättävissä tapaturmissa hän suosittelee turvautumaan ystävien tukeen. Jos sellaista ei ole saatavilla, niin ulkopuolinen tuki on myös tärkeää. Positiivinen ajattelu on myös auttanut Kirsiä.

– Apua kannatta ehdottomasti hyödyntää ja ottaa vastaan. Meillä on ollut 6-vuotiaan tyttöni kanssa mottona "kaikesta selvitään – siitäkin selvitään, jos ei selvitä".

"En lähde enää ikinä mihinkään ilman kypärää!"

Kirsi sanoo olevansa todella kiitollinen, että säilyi hengissä, eikä pahempia vammoja aiheutunut. Tapaturmasta on kulunut vasta vähän aikaa, mutta toipuminen on ollut hänen mielestään nopeaa.

– En lähde enää ikinä mihinkään ilman kypärää! Kirsi toteaa.

Tuntemattomatkin ihmiset ovat huomanneet Kirsin julkaisut tapaturmasta sosiaalisessa mediassa. Hän arvelee saaneensa yli 70 yhteydenottoa, jossa ihmiset ovat kiitelleet huomion tuomisesta pyöräilykypärän hyödyllisyydelle.

– Eräs tuntemani nainen lähestyi minua myös kaupungilla ja kertoi, ettei pidä ikinä pyöräilykypärää. Sanoin hänelle, että ota kuva minun hampaistani, niin muistat ensi kerralla laittaa huulipunan sijasta kypärän.

Turman jälkeen Kirsi ajattelee, että ei ole mitään syytä, miksi pyöräillessä ei pitäisi kypärää. Kypärä on edullinen henkivakuutus, eikä siitä oikeasti hiukset pilalle mene – näyttää vain tyylikkäämmältä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja