Kirkolliskokous puolsi yhden kummin hyväksymistä

Kirkolliskokous on päätynyt puoltamaan yhden kummin riittämistä kastettavalle lapselle. Perjantaina päättyneessä kevätistunnossaan evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kuitenkin päätti, että suositusmäärän tulisi edelleen olla kaksi kummia.

Asia lähetettiin kirkkohallitukselle valmisteltavaksi. Kummien määrän muutos vaatii muutoksen kirkkojärjestykseen.

Yleisvaliokunnan puheenjohtaja Johanna Korhonen totesi mietintöä esitellessään, että kummien puute on pientä joukkoa koskeva haaste, joka voidaan myös pienellä muutoksella korjata. Tällä hetkellä yhden kummin ratkaisuun tarvitaan kirkkoherran erityislupa.

Kirkko ei erikseen tilastoi sitä, kuinka monella lapsella nykyisin on vain yksi kummi. Varsinkin suurissa seurakunnissa pyyntöjä vain yhden kummin käytöstä tulee jopa viikoittain.

– Suurissa seurakunnissa yhden kummin käytäntö on rutiinia, Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki kiteyttää.

Toisaalta esimerkiksi Jyväskylän seurakunnassa tänä vuonna kastetuista 135 lapsesta vain viidellä oli yksi kummi. Samoin Joensuun seurakunnassa ylivoimaisella enemmistöllä kastetuista lapsista on edelleen kaksi tai useampia kummeja.

Lue myös:

    Uusimmat