The Time kertoo kirjailija ja some-addikti Jon Acuffista, joka vietti 10 päivää ilman sosiaalista mediaa tai sähköpostia. Hän oppi, ettei tarvitse puhelinta piilottaakseen itsensä nykyhetkestä.
Kirjailija John Acuff on twiitannut yli 40 000 kertaa ja tsekkaa sähköpostiaan säännöllisesti, mutta tauollaan hän ei voinut tehdä kumpaakaan. Hän kuvailee itseään some-addiktiksi, jolle 10 päivän tauko oli kuin "eeppisten tapahtumien maraton".
Nämä asiat Acuff kertoo oppineensa tauon aikana.
1. Puhelimen laskeminen käsistään ei aiheuta luovuuden vyöryä
Syytämme älypuhelimia elämämme pilaamisesta. Ajattelemme niiden estävän hiljaisten hetkien synnyn, jotka synnyttävät luovuutta. Ehkä 10 päivän taukoni oli liian lyhyt, sillä puhelimen näpräämisen sijasta en saanut kymmeniä uusia ideoita. En kokenut yhtäkään ”heureka!”-hetkeä, joka muuttaisi elämäni suuntaa. Tiedän: mikä pettymys!
2. En ole niin tärkeä
Vastailen usein sähköposteihin kesken illallisenkin, ihan kuin ihmiset kuihtuisivat pois ilman nokkelia kommenttejani. Mutta yksikään seuraajani tai kontaktini ei huomannut poissaoloani. Usko tai älä, mutta ilmeisesti heillä on omat elämänsä, perheensä ja työnsä. En ole niin tärkeä.
3. Käytän työtäni liikaa identiteettinäni
Jos haluat selvittää, mihin identiteettisi ja oma arvosi perustuu, lopeta jonkun asian tekeminen kymmeneksi päiväksi ja katso, menetkö tolaltasi. Olen pitkään tiennyt, että olen hieman työnarkomaani, mutta en ollut ymmärtänyt kuinka syvästä riippuvuudesta on kyse ennen kuin pidättäydyin sähköpostin avaamisesta joksikin aikaa.
4. Käytän puhelintani piiloutuakseni hiljaisuudelta
Jos saan pienenkin aavistuksen siitä, että kohta tulee hiljainen hetki, tartun puhelimeeni. Ravintolalla menee muutama minuutti saada meille pöytä? Puhelin esiin! Menossa vessaan? Puhelin mukaan! Punainen valo liikenteessä? Puhelin käteen! Vaikka en kokenutkaan puhelittomana suuria oivalluksen hetkiä, huomasin, että lyhyet hiljaiset hetket saivat vanhat ideat palautumaan mieleeni.
5. Luen enemmän
Sen sijaan, että ottaisin puhelimen mukaan sänkyyn, tartuinkin kirjaan - ja päädyin lukemaan enemmän. On vaikea sanoa, nukuinko paremmin, sillä nukuin testiaikana melko möykkyisessä hotellin sängyssä. Mutta tiedän, että en ole koskaan nukkunut hyvin, jos olen ottanut puhelimen mukaan sänkyyn. Nyt en koskaan ajatellut ”Hyvä homma, katsoin läpi kaikki sähköpostini ja loin listan asioista, joita en saanut tänään tehtyä. Mikä rentouttava ajatus ennen höyhensaarille painumista”.
6. Huomasin, kuinka moni muista ihmisistä on kiinni puhelimissaan
Kun pidät taukoa omasta älypuhelimestasi, päädyt tuomitsemaan muita nenä kiinni puhelimessa kulkevia. Se on paitsi ilahduttavaa, myös hieman pelottavaa. Ravintolassa voit nähdä koko pöydällisen tuijottavan puhelimiaan samalla kun he kömpelösti lappaavat ruokaa suuhunsa. Jos joku joskus sanoisi sinulle ”Hei mennäänkö ravintolaan syömään eikä puhuta toisillemme?”, pitäisit henkilöä varmasti hulluna. Mutta niin me teemme nykyään.
7. En tarvitse puhelinta piiloutuakseni nykyhetkestä
Voit olla täydellisen poissaoleva myös ilman puhelinta. 1970-luvulla vanhemmat tulivat kotiin ja piiloutuivat sanomalehtien taakse. Käsillään olevasta hetkestä piiloutuminen ei ole nykyajan ongelma, se on ihmisen ongelma. Kun nappasin mitä tahansa (kirjan, lehden, köysirata-kurssin mainoslehtisen) piiloutuakseni nykyhetkestä, tajusin, että hiljaisuuden välttely on paljon vaistonvaraisempaa, kuin aluksi uskoin.
Lähde: Time.com