Kirjailija Juha Hurme kirjoittaa uutuusteoksessaan muun muassa sanoittajalegenda Vexi Salmesta: "Salmi oli minulle taidekasvattaja"

Erikoishaastattelussa kirjailija Juha Hurme piirtää kuvaa suomalaisuudesta 12:08
Erikoishaastattelussa kirjailija Juha Hurme piirtää kuvaa suomalaisuudesta

Kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme jatkaa uudessa Suomi-kirjassaan Suomen historian perkaamista. Hurme puhuu teoksessaan myös muun muassa tänään edesmenneestä sanottajalegenda Vexi Salmesta, joka oli kirjailijan mukaan sanataiturina ohittamaton.

Juha Hurme on yksi Suomen arvostetuimmista kirjailijoista ja teatteriohjaajista. Hänen edellinen romaaninsa Niemi voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2017. Siinä Hurme käsitteli Suomen vaiheita alkupamauksesta vuoteen 1809. 

Suomi-nimisessä uutuudessa Hurme loihtii esiin pari sataa viime vuotta kirjattua historiaa kaikkine kiemuroineen.

Hurme on sijoittanut historiaromaaniinsa myös nykymusiikin historiaa. Hän kertoo siinä muun muassa tänään edesmenneestä sanoittajalegendasta Vexi Salmesta.

– Minulla on ihan selkeä syy ottaa Vexi kirjaan. Olin ehkä 8-vuotias, kun aloin kuunnella Vexin ja Irvinin biisejä. Ne herättivät rohkeudellaan ja hauskuudellaan minunkin huomioni, Hurme muistelee MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa. 

Kun Hurme oli 12-vuotias, Salmi ja Irvin tekivät kappaleen Lievestuoreen Liisa.

– Se on yksi varhaisimmista suomalaisista ekologisia ongelmia käsittelevistä lauluista. Se on tosi hauska ja moniulotteinen biisi. Näistä kerron kirjassa, koska Vexi Salmi on ollut minulle taidekasvattaja, joka on vienyt minua sillä tiellä eteenpäin. Hän oli merkittävä sanataituri.

”Uutinen Salmen kuolemasta kosketti”

Salmi on Hurmeen mielestä maamme ykkösnimiä suomalaisuuden luojana ja tulkkina.

– Hän jos kuka. Keskityn Suomi-kirjassa voimakkaasti sanataituruuteen eri vuosituhansina. Vexi oli ihan ohittamaton. Tämän päivän uutinen kosketti, Hurme toteaa.

Salmi oli legenda jo eläessään

Juha Hurme uskoo, että Vexi Salmea osattiin arvostaa jo hänen eläessään, vaikka monet muut populaarimusiikin tekijät eivät vuosien saatossa juuri kunniaa kulttuuripiireissä saaneet.

– Uskon ja tiedänkin, että Vexi Salmi sai ansaitsemaansa arvostusta jo eläessään, mikä on ihan mahtavaa. Meillä on ihan tarpeeksi taitelijoita, jotka ovat saaneet arvostusta vasta haudassa maatessaan, Hurme toteaa. 

Katso yllä olevalta videolta Juha Hurmeen ajatuksia paitsi Vexi Salmesta myös muun muassa kielen sukupuolittuneisuudesta sekä riidanhaastamista, joka valtaa alaa esimerkiksi politiikassa.

Lue myös:

    Uusimmat