Kirja: Keskellä Ukrainan sodan alkua puolustusministeri Antti Kaikkonen koki tärkeän perhehetken: "Kyynel nousi silmäkulmaani"
Poliitikko Antti Kaikkonen raottaa myös yksityiselämänsä tapahtumia Kohti liittokuntaa -kirjassa.
Poliitikko Antti Kaikkosesta (kesk.) julkaistiin 11. lokakuuta Kohti liittokuntaa -kirja (Otava), jossa käsitellään hänen vuosiaan puolustusministerinä. Kirjan on kirjoittanut politiikan toimittaja Jari Korkki.
Kirjassa kerrotaan Kaikkosen yksityiselämän tapahtumista aikana, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Hyökkäyksen toisena päivänä Kaikkosen puolisolla Jannika Rannalla oli edessään ultraäänitutkimus, sillä hän odotti tuolloin parin toista lasta.
Samaan aikaan Kaikkosen piti selvitellä Viron pyytämää lupaa luovuttaa Suomesta saadut saksalaiset haupitsit, eli kenttätykit, edelleen Ukrainaan.
Kaikkosen päiväkirjamerkintä 25. helmikuuta avaa kirjassa ristiriitaisia tapahtumia.
– Elämässä pitää pysyä kiinni. Vaimoni on viidennellä kuulla raskaana, ja olin pyhästi luvannut, että tulen mukaan aamun ultraäänitutkimukseen. Enkä olisi sitä mistään hinnasta väliin jättänytkään. Tutkimus tehtiin HUS:n laboratoriossa Bulevardilla. Kätilö kertoi, että vauva vaikuttaa terveeltä ja kaikki näyttäisi olevan hyvin. Sukupuolikin selvisi. Kyynel nousi silmäkulmaani, Kaikkonen kirjoitti 25. helmikuuta viime vuonna.
Kirjan mukaan kyyneleet pyyhittyään Kaikkonen palasi jälleen Ukrainan kriisiin pariin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää