Juha Meriläinen: Putinin alttaripoika - Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota (Otava 2023)
Venäjällä valtio ja ortodoksinen kirkko vaikuttavat uutuuskirjan mukaan olevan melkeinpä sulautuneet toisiinsa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vain tiivistänyt yhteistyötä ja näyttänyt maailmalle, kuinka symbioottinen suhde kirkolla ja valtiolla on Venäjällä.
Putinin alttaripoika -kirjassa tätä suhdetta kuvataan sanalla “sinfonia”, jolla tarkoitetaan tasavertaista ja harmonista rinnakkaiseloa. Kirkko tukee esivaltaa, joka puolestaan suojelee kirkkoa.
Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian dosentti ja Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran puheenjohtaja Juha Meriläinen on porautunut perusteellisesti kirkon ja valtion suhteeseen ja ortodoksisen uskonnon merkitykseen venäläisessä historiankirjoituksessa.
Kirjan varsin röyhkeä nimi “Putinin alttaripoika” tulee paavi Franciscuksen lehtikommentista, jossa hän sanoi, että Venäjän ortodoksisen kirkon korkein johtaja, patriarkka Kirill “ei voi muuttua Putinin alttaripojaksi”.
Paavi oli ihmetellyt, kuinka puhelinkeskustelussa patriarkka Kirill oli puolustellut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan kuin poliitikko: Länsi rikkoi lupaukset Naton laajenemisen pysähtymisestä ja ukrainalaiset olivat vuosia kohdelleet venäjänkielistä väestöä huonosti.
Neuvostoajalla kirkko täynnä KGB-miehiä
Ortodoksinen kirkko joutui marginaaliin neuvostoaikana mutta tuolloinkaan sitä ei täysin tuhottu. Käytännössä kaikki merkittävät papit olivat KGB:n palkkalistoilla; niin myös nykyinen patriarkka Kirill. Neuvostoajan lopulla kirkon ylimmän päätöksentekoelimen eli pyhän synodin kuudesta pysyväisjäsenestä neljä oli entisiä KGB:n agentteja.
Kirjassa kuitenkin todetaan, että tällainen yhteistoiminta ei ollut täysin tavatonta, sillä neuvostokulttuurissa tämä oli tietyllä tapaa hyväksytty tapa tehdä yhteistyötä.
Monelle papille KGB-tausta saattoi olla osoitus isänmaallisuudesta ja myös pääsylippu esimerkiksi ulkomaisiin konferensseihin. Kansainvälisillä foorumeilla Neuvostoliiton ortodoksikirkon edustajat puolustivat maansa toimia ja erilaisia rauhanaloitteita, vaikka todellisuudessa Neuvostoliitto edisti ateismia ja yksipuoluejärjestelmää.
Kirkko rikastui tupakka- ja alkoholibisneksillä
Kirkko hyötyi Neuvostoliiton romahduksesta, sillä nyt sitä ei enää vainottu vaan päinvastoin se alkoi saada valtavia verohelpotuksia. Kirkko sai myydä 90-luvulla alkoholia, tupakkaa ja jopa öljyä vero- ja tullivapaasti. Voitot laskettiin sadoissa miljoonissa dollareissa ja nykyisestä patriarkka Kirillistäkin tuli upporikas.
Kirjassa pohditaan, että vaikka Venäjän ortodoksikirkko olisi voinut ottaa Neuvostoliiton romahdettua irtioton valtiosta, se ei halunnut tehdä sitä. Osasyynä tähän oli pitkä historia, jota on aina leimannut yhteistyö valtion kanssa.
Venäjällä kirkko on mieltänyt olevansa Bysantin perillinen ja juuri Bysantista on myös lähtöisin ajatus kirkon ja valtion tiiviistä ja molempia osapuolia hyödyttävästä suhteesta.
Sittemmin Putinin historiantulkinnoissa ortodoksinen uskonto, Bysantin perintö ja Kiovan Rus on tehokkaasti valjastettu hyödyttämään nykytulkintaa historiasta. Ortodoksisuus on monen muun ohella ollut Ukrainaa Venäjään liittävä tekijä.
Historian mytologiat halutaan nähdä totuutena
Moskovan ruhtinaskunta syntyi 1200-luvulla mutta se oli liittosuhteessa eli maksoi veroja mongoli-imperiumi Kultaiselle ordalle. Kun mongolivalta sitten heikkeni, alkoi Moskova puhua itsestään Kiovan Rusin puolustajana muslimivaltaa vastaan. Moskovan ruhtinaskunta ikään kuin vaihtoi puolta mongoleista Kiovan Rusin suuntaan.
Kiovan ortodoksisen metropoliitan istuin siirrettiin 1300-luvun alussa Moskovaan ja tuolloin Moskova alkoi vähitellen korostaa myös Bysantin perintöä.
Syntyi mytologia, joka korosti Moskovan vallan pyhyyttä ja jumalallisuutta. Kun Konstantinopoli teki liiton “vääräuskoisen” eli katolisen Rooman kanssa 1439, Moskova katsoi perineensä Konstantinopolin aseman kristikunnan keskuksena.
Moskovan suuriruhtinaskuntaa alettiin kutsua uudeksi Roomaksi. Moskova haluttiin nähdä kristikunnan johtajana, joka puolusti oikeaa uskoa idän muslimipakanoita ja lännen harhaoppisia kristittyjä vastaan.
Kuulostaa tutulta. Myös Putin pitää Venäjää moraalisesti länsimaita ylempänä puolustaessaan niin sanottuja perhearvoja lännen homokulttuuria vastaan.
Venäläinen maailma edustaa ortodoksista sivilisaatiota
Putinin Venäjä näyttää muutenkin löytävän historiasta paljon ammennettavaa. Panslavimista on päästy oppiin “venäläisestä maailmasta”, jota valtion ohella kirkko suojelee oli tämä venäläinen maailma sitten Venäjällä tai sen naapurimaissa.
Puhutaan yhteisöllisestä “ortodoksisesta sivilisaatiosta”, joka on lähes peruuttamattomassa ristiriidassa yksilöarvoja puolustavan läntisen sivilisaation kanssa. Kaiken muun pahan lisäksi lännessä hyväksytään homosuhteet ja samaa sukupuolta olevien avioliitot. Molemmat asioita, joita sekä Venäjän kirkko että valtio vastustavat.
Venäjän ortodoksinen kirkko eli Moskovan patriarkaatti on siis käynyt ideologista sotaansa lännen kanssa mutta myös Ukraina on ollut tähtäimessä. Moskovan patriarkaatin kirkko Ukrainassa oli ennen sotaa merkittävä venäläisen maailman linnake mutta viimeistään sotavuodet ovat minimoineet Moskovan kirkon vaikutusvaltaa Ukrainassa.
Ukrainassa on nykyisin oma, yhdistynyt ortodoksikirkko, joka on Konstantinopolin eikä Moskovan alainen. Siihen on liittynyt paljon myös Moskovan kirkon Ukrainassa olevia seurakuntia. Tätä Venäjän on ollut vaikea sulattaa ja se onkin pannut välit poikki Konstantinopolin patriarkaatin kanssa. Ukrainassa suunnitellaan parhaillaan koko Moskovan patriarkaatin kirkon kieltämistä Ukrainassa.
Samalla kun Moskovan ortodoksikirkko on menettänyt vaikutusvaltaansa Ukrainassa ja muualla Euroopassa, kirkko on pyrkinyt saamaan jalansijaa Afrikassa. Monessa venäläiset palkkasotilaat maaperälleen huolineessa Afrikan maassa on toivotettu myös ortodoksikirkko tervetulleeksi. Jälleen valtio ja kirkko etenevät yhdessä uusille maille.
Hyvä avaus keskusteluun Venäjän luonteesta
Putinin alttaripoika – patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota on jälleen uusi avaus keskusteluun Venäjän todellisesta luonteesta ja historiasta. Venäjä ja Putin haluavat nähdä itse määrittelemänsä venäläisen maailman alisteisena Kremlin tahdolle.
Tähän projektiin on otettu mukaan myös Venäjän ortodoksinen kirkko eli Moskovan patriarkaatti, joka on eräänlainen Putinin taivaallinen etäispääte.
Vaikka kirjassa sitä ei sanotakaan, Moskovan patriarkaatilla on useita seurakuntia myös Suomessa. (Tarkennuksena: Valtaosa Suomen ortodokseista kuuluu Suomen ortodoksiseen kirkkoon, joka on Konstantinopolin alainen kirkko.)
Putinin määrittelemän historian ja “ortodoksisen sivilisaation” tarkoituksena on osoittaa Venäjän ylemmyyttä ja ainutlaatuisuutta. Samalla yritetään selittää, että sellaista maata kuin Ukraina ei todellisuudessa ole olemassakaan.
Tämä kirja, kuten monet muutkin viimeaikaiset Venäjästä kertovat historiankirjat osoittavat kuinka väärässä Putin onkaan. Historian yksityiskohtiin vetoamalla mitään maata ei voi pyyhkiä olemattomiin. Päin vastoin, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vain vahvistanut ukrainalaisten kansallista omanarvontuntoa.